Dungeons & Dragons: The Lost Mine of Phandelver, osa 3

Jari pohtii miten selvitä Jupan vetämästä seikkailusta voittajana - tai edes hengissä!

 
Roolipelit jatkuivat pitkän tauon jälkeen Deedeen vitosedikalla, kun Jupa sulatti tämän kesken jääneen seikkailun karboniittijäästä. Puolen vuoden breikki on tuhonnut muistikuvan jos toisenkin, mutta tässä tulee jatkoa peliraportille. Ei muuta kuin popcornipussi syliin ja sihijuoma auki!

Luolamättöä Forgotten Realmsin fluffeilla

Luolastoissa piileskelevien goblineiden murh... etnisiin puhdistuksiin erikoistunut seurueemme hengaa parhaillaan Phandalinin kaupungissa, jossa hankaluuksia aiheuttaa punaviittaisten rosvojen liiga. Kaupungin välinpitämätön johtaja ei puutu asiaan. Miners exchangen päällikkörouva Halia Thornton pyytää meitä eliminoimaan punaviittojen johtajan, pahamaineisen velho Glasstaffin. Kiitämme tarjouksesta ja lupaamme harkita asiaa. Ihmisten tappaminen on kuitenkin eri vakavuusluokan juttu kuin puhuviin citykaneihin verrattavien goblineiden.

Ja kuinka ollakaan törmäämme keskusaukiolla neljään juopuneeseen punaviittaan. Oma hahmoni Wellby tunnistaa yhden miehistä – tyypin lempinimi on Tappaja. Wellby on itse aikoinaan notkunut punaviittojen porukoissa, kunnes hänet yritettiin tappaa omien "tovereiden" toimesta. Niinpä puolituisen harmaissa aivosoluissa muhii nyt kaunaisia kostosuunnitelmia.

Wellby kysyy minne punaviitat ovat vieneet äskettäin kapakassa tapetun puunkaivertaja Thelderin perheen ja tilanne eskaloituu sanaharkasta väkivallaksi. Wellby tappaa Tappaja-nimisen hepun hyvin ammutulla nuolella. Sen jälkeen meininki äityy astetta häijymmäksi. Nihilus raahaa yhden tyypeistä kaupungintalon kellariin ja aloittaa Jack Bauer -tyyppisen kuulustelun. Kaupunginjohtaja pyörtyy nähdessään mitä kellarissa puuhaillaan. Kidutettu punaviitta namedroppailee tuskissaan: Felder, Luskan kaupunki, Glasstaff, Black Spider.

Dungeons & Dragons eli Luolaan ja takaisin

Pian reipashenkinen viisikkomme koluaakin jo lyhdyn hermostuneesti väpättävässä valossa läheistä tunnelia, jonne Halia Thornton neuvoi mikäli innostuisimme Glasstaffin tappamisesta. Ja innostuimmehan me.

Belren kuulee ääniä päässään: "Olet ylpeä. Miksi sä olet ylpeä?" Löyhkäävän tunnelin kulman takana törmäämme outoon yksisilmäiseen kummajaiseen, joka lähettää ääniä päähämme: "Oletko sä mun päässä vai olenko mä sun päässä?"

Nihilus ja Belren murjovat telepatiaa harrastavan hirviön autuaammille metsästysmaille.

Kysyn miksi tapamme lähes kaikki vastaantulevat olennot? Nekin, jotka eivät hyökkää kimppuumme. Vastaus on lähes yksimielinen, yksisilmäinen olento olisi kuulemma ollut uhka seudun lapsille.

Muutama punaviitta yllättää meidät julmin aikein, mutta tarjoamme heille ilmaiset pääsyliput tuonelan lautalle. Lukitun oven takaa löydämme Thelderin vangitun perheen. Azukar saattaa perheen luolan suuaukolle.

Pukeudumme punaisiin viittoihin ja tutkimme tunnelisokkeloa. Puijaamme muutamia bugbeareja esittämällä punaviittoja. Azukar narraa bugbearit seuraamaan itseään. Hölmöt jätit tippuvat isoon kuoppaan, jonne ystävällinen velhokokelaamme nitistää örmyt ray of frostilla.

Kohtaamme huoneen täydeltä humalaisia punaviittoja ja viikatemiehellä on taas kädet täynnä töitä. Kuulustelemme Droop-nimistä heiveröistä goblinia, joka kertoo, että kääpiötuttumme Gundren on jossain pohjoisen metsässä.

Droop opastaa meidät velhon työhuoneesen. Punamustaan kaapuun pukeutunut mies nojaa lasiseen sauvaan työpöydän ääressä. Tyyppi on nimeltään Iarno Albrek – vai pitäisikö sanoa Glasstaff?

Turpiin vedon ja Azukarin nukutusloitsun voimalla rauhoitettua velhoa kuulustellaan. Glasstaff palvelee kuulemma Black Spider -nimistä mustaa haltiaa. Hän oli saanut hiljattain kirjeen, jossa kehotettiin tappamaan kaikki kääpiö Gundrenia etsivät.

Läheisen railon pohjalta löytyy taikamiekka. Samalla vangittu velho pakenee loitsun avulla.

Ystävämme goblin

Droop-goblin kertoo Gundrenin olevan pohjoisessa Gragmaul-linnassa. Kiitämme Droopia ja päästämme hänet vapaaksi luontoon. Kaiken tämän pahuuden keskellä tuntuu hyvältä tavata Droopin kaltaisia suoraselkäisiä ja avuliaita goblineja. Varmasti jokainen tuntee jonkun Droopin tapaisen, pohjimmiltaan hyvän tyypin, joka on vain ajautunut huonoon seuraan. Elämä on kuitenkin tarjonnut Droopille toisen mahdollisuuden, joten toivotaan että goblin pysyy jatkossa kaidalla polulla.

Suuntaamme kohti itää. Matkalla löydän polun varrelta kiven, joka näyttää hymyilevän. Kenties onnetar on puolellamme.

Kesken Wellbyn yöllisen vartiovuoron meidät yllättää pöllökarhu. Mesikämmen läpsii Wellbyn kuoliaaksi 14 hiparin iskulla. Kääpiö Finnrik tekee taikojaan. Myös Belren kuolee karvaisen nallen kuolettavassa syleilyssä. Lopulta Nihilus nujertaa olennon. Wellby ja Belren elvytetään ja kaikki nousevat kolmoslevelille.

Idässä näemme kukkulan, jolla kohoaa vartiotorni. Kukkulan kupeeseen on pystytetty värikäs teltta, jonka edustalla morjestamme Kost-nimistä velhoa ja rupattelemme hieman niitä näitä. Velho viettää kukkulalla aikaansa 12 zombin kanssa.

Me mietimme, mitä tässä oikein kannattaisi tehdä...

Rollin'

 
Kost on ilmeisesti jonkinlainen nekromantikko. Tai oli, ainakin siihen asti kunnes seurueemme lievästä keskinäisestä erimielisyydestä huolimatta mäiski heppulin zombeineen manan majoille.

What else is there?

Tässä vaiheessa olisi lienee saivartelua edes yrittää pohtia, miksi joku tappaa jonkun. Kaikki pelihahmomme ovat sadistisia psykopaattitappajia, jotka toimivat pitkästymistä pelkäävien pelaajien mielivaltaisten oikkujen pohjalta. Pelin kutsuminen roolipelaamiseksi olisi liioittelua, sillä jos jollakin hahmolla onkin paperilla jonkinlainen luonne, ei se kyllä käy pelissä mitenkään ilmi.

Mutta ehkä tämä on luolastoissa goblineita nitistävän seikkailijan kohtalo? Kenties tässä ollaankin luolakomppauksen platonisen idean äärellä? D&D on muuttunut käsissämme peliksi siitä, kuinka ihmisyys katoaa kun Get rich or die trying -mentaliteettia fantsumaailmaan ymppäävät pelaajat välttelevät ikävystymistä. Kuin seikkailu pimeyden sydämeen, mutta sillä erotuksella, että hahmomme ovat jo valmiiksi Kurtzeja, joiden pahuuden rinnalla jossain kaukaisuudessa hämäriä juoniaan punova Black Spider on taatusti nöösi.

Koska mukana on yllin kyllin hiekkalaatikkoelementtejä ja eph:t tyrkyttävät jokaiselle hahmolle näiden taustaan kustomoituja miniseikkailuja, alkaa suunnitelmien laatiminen käydä työstä. Fantasianimistöä on tiputeltu pöydälle sen verran avokätisesti, etteivät pelaajat enää muista kuka kukin oli. Infodumppaus ylittää keskiverron roolipelijuntin tietojenkäsittelykyvyn ja myrkyttää peli-ilmaston välinpitämättömyydellä. Yhdenkään pelaajan muistiinpanot eivät tunnu tarpeeksi kattavilta. Jos joku niitä jaksaa enää edes vilkuilla.

Etelässä on kuulemma örkkejä. Örkkejä pelätään. Lähdemme siis sinne.

Belren huomaa yöllisellä vartiovuorollaan läheisen kallion päällä kaksi isoa olentoa. Hän herättää muun seurueen, mutta olennot ovat jo kadonneet.

Eteläisillä kallioilla näemme luolan suuaukon, jonka edessä vartioivan örkin nitistämme. Wellby hiippailee kurkistamaan luolan sisälle ja näkee kuusi örkkiä ja yhden valtavan ogren, joka näyttää nälkäiseltä. Piiloudumme ison kiven taakse punomaan juoniamme.

Jatkuu tästä.