lauantai 8. joulukuuta 2012

Call of Cthulhu: The Sanatorium, osa 1

Laahustin viime sunnuntaina jäätävässä darrassa pelaamaan Jupan vetämää Call of Cthulhua. Olotilani oli siis pelin henkeen mitä sopivin, varsinkin kun seikkailuksi valikoitui vuonna 1990 ilmestyneestä Mansions of Madness -seikkailukirjasta löytyvä Sanatorium.

Vuosi on 1921. Mikan toimittajahahmo Monty on ollut kirjeenvaihdossa tohtori Brewsterin kanssa ja kuullut kokeista, joita tohtori on saarella sijaitsevassa mielisairaalassa potilaillaan tehnyt. Kokeet liittyvät kollektiivisen alitajunnan tutkimiseen.

Monty lähtee saarelle jutun perässä ja me muut lähdemme mukaan matkaseuraksi. Oma hahmoni, yksityisetsivä James O’Donnell ajattelee ansaitsevansa hiukan ryyppyrahaa ottamalla valokuvia lehtijuttua varten. Kieltolaki on muutenkin katkaissut parhaimman terän nelikymppisen Jimmyn alkoholismilta, joten miehen povitaskussa lepää tyhjä taskumatti.

  
Matkustamme saarelle lautalla, jonka vanha kapteeni kertoo seurueellemme ihmeellisiä tarinoita.

Saarella vastaamme kekkuloi vaimostaan sekavia selittävä mies, jonka naispuolinen hoitaja saattaa sisään laitokseen. Hoitaja pyytää meitä odottamaan viereisessä oleskeluhuoneessa sillä aikaa kun hän hakee tohtori Brewsterin. Oleskeluhuoneen viereiseen kirjastohuoneeseen ei hoitajan mukaan kannata mennä, siellä kun on sattunut pieni haaveri.

Oleskeluhuoneessa istuu nuori nainen, joka lukee keskittyneesti Danten Infernoa. Kurkistamme kirjastohuoneeseen, jonka lattialla makaa kuollut hoitaja. Hoitajan toisesta silmästä törröttävät sakset. Ryhdymme tutkimaan sairaalaa tarkemmin. Meidät sisään päästänyt hoitaja osoittautuu potilaaksi. Läheisestä toimistosta löydämme mieshoitajan istumassa niskat nurin vääntyneenä.

Jännitys tiivistyy.
  
Seitsemän elävien kirjoissa notkuvaa ihmistä ovat henkisesti flip flop – jotkut myös fyysisesti. Yhdestä huoneesta löytyy lattialta istumasta eteensä toljottava tyhjäkatseinen hoitaja, jonka jalat ovat veriset ja käyttökelvottomiksi surkastuneet. Hoitajan takana on tyhjä oviaukko. Saranoiltaan irronnut ovi lojuu kaukana pihalla. Erään kädet verisinä hilluvan potilaan huoneen seinällä on okkulttisia, verellä piirrettyjä merkkejä. ”Mä en halunnu auttaa sitä. Nyt se toinen auttaa sitä!” mies hokee.

Tohtori Brewster löytyy intialaisen maton päältä, paloiteltuna osiin. Porukkamme sanity-pointsit ovat huvenneet siihen malliin, että Jimmy juoksee ulos mutustelemaan multaa, Bacon hengähtää lattialla maaten ja Monty tähtäilee pistoolillaan vainoharhaisena ympäriinsä epäillen, että jokin on koko ajan läsnä.

Willie löytää Castro manuscript -lapulla merkitystä  kirjasta juttua Egyptiä tutkineista arkeologeista, jotka kertovat muinaisen hallitsijan kunniaksi pystytetystä patsaasta. Kirjassa on spekulaatiota, jonka mukaan patsas pystytettiin kenties siksi, että tyyppi onnistui ajamaan pois mystiset meri-ihmiset.

Pengomme potilaita ja henkilökuntaa käsittelevää arkistoa selaillen tapaamiemme ihmisten – niin kuolleiden kuin elävienkin – mappeja. Emme löydä lattialla jalat käyttökelvottomina istuneen hoitajan tietoja. Sen sijaan löydämme tiedot kahdesta henkilöstä, joiden pitäisi olla paikalla, mutta joita emme ole vielä tavanneet. Heput ovat Charles Johnson ja Bobby Birch. Löydämme tohtori Brewsterille osoitetun suosituskirjeen, jossa hehkutetaan Johnsonia. Kirjeen mukaan mies on hyvä hoitaja, joka osaa käsitellä potilaitaan.

Kirjeen perusteella Johnson on myös entinen potilas.

Call of Cthulhu: The Sanatorium, osa 2

torstai 6. joulukuuta 2012

Synkkää kauhuscifiä Ruotsista

Kuulin kaverilta hiljattain uudesta pelistä, jonka nimi kolahti suoraan hyvien vibojen hermokeskukseen: Cold & Dark.

Kyseessä on ruotsalaisen indie-pulju Wicked World Games 1.1:n Mischa L. Thomasin tuotos. Myyntipuheissa lupaillaan grittyä kauhuscifiä.

Maailma on kiinnostava, joskaan ei mitään järin uutta paatuneemmille scifidiggareille. Vuosisatojen päässä tulevaisuudessa osa ihmiskunnasta asuu Siriuksen galaksissa, vailla toivoa pääsystä takaisin maahan. Suuryhtiöt hallitsevat teollista yhteiskuntaa, jonka kaivoksilla on kaivettu liian syvälle ja herätty jotain ikävää.

Tyylin puolesta noudatetaan synkän avaruusoopperan lainalaisuuksia. Pelin tarjoamien seikkailuainesten puitteissa ymmärtääkseni ainakin Doomin ja Dead Spacen kaltaisten tietokonepelien ystävät lienevät kuin kotonaan. Pelaajat kohtaavat niin tunnettuja kuin tuntemattomiakin kauhuja.

Avatareiksi kutsutut pelaajahahmot ovat esimerkiksi syvän avaruuden pelastusalusten miehistöä tai piraatteja. Pelinjohtaja taas on adabtable intelligence, kaverien kesken ihan vaan AI. Sääntömekaniikkaa kuvaillaan kevyeksi. Systeemi käyttää 2d8-heittoja, mikä kuulostaa jännältä vaihtelulta. Itse olen tottunut heittelemään kahdeksansivuista ainoastaan peleissä, joissa se sattuu olemaan jonkin aseen vahinkonoppa.

Kansikuva tarjoilee A-luokan kasarisäväreitä, eikä kuvitusta ole muutenkaan rumuudella pilattu. Suurin osa taiteesta on Johan Fredrikssonin työtä.

Oikeanlaisen tunnelman ja liikevoiton varmistamiseksi luvassa on niin lisäosaa kuin soundtrackiakin. Ja kun vielä lukee pelin arvostelun Rpg.netistä, niin pakkohan tässä on funtsia, josko ostaisi tämän itselleen joululahjaksi.