torstai 14. toukokuuta 2020

Lovecraftin parhaat, Hulluvuoret ja Väri avaruudesta


Kosmisen lonkerokauhun kapellimestari täyttää elokuussa 130 vuotta ja sen kunniaksi Jalava julkaisee salaperäisesti nimetyn novellikokoelman H. P. Lovecraftin parhaat. Kyseessä on kuuden hittisinglen lohkaisu ja bileisiin on kutsuttu Väri avaruudesta, Varjo Innsmouthin yllä, Herbert West - elvyttäjä, Hulluuden vuorilla, Charles Dexter Wardin tapaus ja Zealia Bishopin kanssa yhteistyönä kirjoitettu, postuumisti julkaistu Hautakummun salaisuus. Wardin tapauksessa kyseessä on viittä vaille pitkäsoitto ja Vuoristokin täyttää lähes EP:n kriteerit. Vaan onko tämä aito best of -kokoelma ensinkään, kannattaako ostoshortsit vetää aikailematta jalkaan vai säästää nekin roposet C-viruksen sivutuotteena siinneessä talousromahduksessa kärvistelyyn?

Kyllä ja ei, ehkä, tai miksikäs ei. Samojen kansien väliin on ladottu kauhunovellistiikan mestarin takomia bängereitä kiitettävän laajalla spektrillä. On sitten eri asia sattuvatko valitut tarinat kutkuttelemaan juuri niitä ikiomia hienovaraiselle kosmisen säteilyn taajuudelle säädettyjä makunystyröitä. Kaikki kokoelman novellit löytyvät H. P. Lovecraftin Kootut teokset -sarjan osista 1-4 ja 6. Kyseinen kokoelmasarja sisältää myös Markku Sadelehdon kiehtovia esipuheita.

Omat suosikkini ovat Väri avaruudesta ja Hulluuden vuorilla, joten viisari värähtelee ainakin näiden mukanaolosta. Tarinoiden lukemisesta on päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin, joistain ehkä viitisentoista vuotta. Lienee aikakin verestellä muistoja ja tarkistaa vieläkö vanha suola janottaa. Nämä ovat ajankohtaisia sikälikin, että ensin mainitusta tupsahti hiljattain uusi leffa ja jälkimmäisestä pyöri vielä viime vuonna näytelmä Tikkurilan Teatterissa.

Avaruusvärin uunituore elokuvaversio kadottaa itsensä lupaavan alun jälkeen kun maatilalle tippunut kivenlohkare alkaa värittää syrjäseudulle muuttaneen liberaalin perheen arkea. Colour Out of Space (2020) ei tunnu tietävän mitä haluaisi olla ja tyytyy sitten hapuilemaan kohti sekameteliksi äityvää klisesoppaa. Tai ehkä en vaan tajunnut. Tuntui kuin uusille urille luisteltaessa olisi aina säikähdetty, otettu reilusti takapakkia ja käännytty lakki kourassa perin konservatiivisille poluille.

Tunnustan olevani kauhugenren suurkuluttaja, satunnaiselle viihdekäyttäjälle Väri avaruudesta saattaa olla hyvinkin visionäärinen ja kapinallinen leffa. Mukana on onneksi nättejä kuvia ja Nicolas Cage tarjoilemassa säännöllisiä piristysruiskeita. "Okay you know I've had it with your drama, Lavinia, so do me a favour and get the fuck outta my sight, okay? No, no, actually, I'll save you the trouble and get the fuck outta yours!"

Itselleni ne lovecraftimaisimmat leffat ovat niitä joista sarjanumerot on viilattu pois, kärjessä edelleen Alien - kahdeksas matkustaja (1979) ja The Thing - "se" jostakin (1982). Näitä kahta eivät perässähiihtelijät ole päässeet lähellekään. Kauhumaestron henki tuntuu siunanneen tämän kaksikon, joka on oivaltanut kosmisen kauhun perimmäisen luonteen.


Aarne Lindenin ohjaama ja dramatisoima Hulluuden vuorilla oli se kosminen kauhunäytelmä, minkä olin aina halunnutkin nähdä. Hykerryttää muistella kuinka energinen, nerokas ja tyylitietoisen dramaattisesti visuaalinen Lindenin sovitus onnistui olemaan. Ja tämä tulee sellaisen henkilön suusta, joka on hädin tuskin oppinut sietämään teatteria saatika suhtautumaan siihen varteenotettavana taidemuotona.

Pienoisromaanin lukeneet tietävät kuinka kunnianhimoinen ja uhkarohkea yritys kyseessä on. Tarinassa retkikunta lähtee elämysrikkaalle tutkimusmatkalle Etelämantereelle. Jopa Guillermo Del Toron ja Tom Cruisen elokuvahanke haudattiin. Onneksi Linden pelasti homman tuoreella näkemyksellään, joka repi tehoja nimenomaan teatteri-ilmaisun rajoituksista. Miltä näyttää vuoristoinen spektaakkeli kun se riisutaan paljaaksi megalomaanisesta ilotulituksesta ja keskitytään sen sijaan härdellin jälkipuintiin suljetussa tilassa?

Kirjailijan ainoana varsinaisena romaanina mainostettu Charles Dexter Wardin tapaus julkaistiin aikoinaan jatkokertomuksena Weird Tales -lehdessä. Opus tarttui joskus männävuosina mukaan Suomalaisen alelaarista, lukaisin sen, totesin ihan kivaksi one shotiksi ja lahjoitin kaverille. Taisi olla ensimmäinen tietoisesti lukemani Lovecraft, siirryin vasta sen jälkeen novellikokoelmien pariin.


Kokoelman kolmesta muusta tarinasta en tällä hetkellä muista kuin nimet, joten en suotta kyseenalaista taikka ylistä niiden läsnäoloa. Jalavahan on julkaissut Kootuissa teoksissaan jo kuuden novellikokoelman kattavan sarjan Lovecraftia, muista kokoelmista puhumattakaan, joten lypsylehmää voisi kuvitella melko kuiviin tiristetyksi, mukaan kun on mahtunut niin ikään muiden kirjailijoiden kanssa yhteistyönä kynäiltyjä tarinoita. Miksi julkaista uusi kokoelma vailla mitään varsinaista uutta sisältöä, ellei sellaiseksi laske Markku Jalavan esipuhetta?

Ainakin lonkeroisella pääkallolla koristeltu hillitty tumma kansi on tyylikäs. Mikä tahansa kansi rökittäisi Koottujen teosten kannettomat kannet, joiden rinnalla Maol-taulukkokirjan kansiläystäkkeet huokuvat suurempaa muinaista kauhua. Ja vaikkei kirjaa ole kansiin katsominen, niin kai sitä tohtii edes vilkaista? Miksi säästää nappulaa kansitaiteessa kun Suomesta löytyy vaikka millä mitalla aiheeseen ja tyylilajiin istuvia taiteilijoita. Tai jos fyrkka on vähissä niin kai sitä voi repiä tekijänoikeuksiltaan hämärämpää tai vanhentunutta kamaa jostain muinaisuudesta, esimerkiksi Vaskikirjat laittoi Unennäkijän muistikirjansa kanteen Francisco de Goyaa. Niissä vanhoissa Jalavan kokoelmissahan oli vielä kunnon kansikuvia, esimerkkinä vaikkapa Nimetön kaupunki.

No joo, viisastelu sikseen! Kyllä vaan minua miellyttää ajatus saada nämä tarinat samojen kansien sisään. Toistaiseksi olen tyytynyt lainailemaan kokoelmia kavereilta ja kirjastoista, mutta tämä 500-sivuinen möhkäle voisi kernaasti kaunistaa myös omaa kirjahyllyä. Toki samaan hintaan irronnee englanninkielisiä kaikenkattavia superkokoelmia, joista löytyy kaikki matsku yksiin kansiin ahdettuna. Silti, näitä suomennoksia on ilo lukea, sen verran nättiä jälkeä ovat kääntäjät saaneet aikaan.

"Oli aivan kuin nämä jyrkästi erottuvat painajaishuiput olisivat seisoneet portinpylväinä vartioiden unen, kaukaisen ajan ja avaruuden sekä monien ulottuvuuksien kiellettyä maailmaa." - Hulluuden vuorilla