E.N.O.C. – pois jäänyttä kuvitusta

Kaivelin internetin syövereistä – Nasta Designin sivuilta – muutaman kuvan, jotka eivät mahtuneet ainakaan ENOC – Operaatio Eisenbergin version 1.1 (2011) sivuille. Kaikki alta löytyvät kuvat ovat käsittääkseni Tuuli Juntusen piirtämiä. Konstaapeli Hartman on muuten samanlainen kuin kirjassa, mutta tässä hänellä ei ole talvivaatteita.
  

  

 

   
Good stuff. Täältä löytyy pelikirjan sivuille päätynyttä kuvitusta. Myös Jaakko Tyhtilän jälki ansaitsee tulla mainituksi. Kokonaisuus yltää helposti kotimaisen roolipelikuvituksen kärkisijoille.

E.N.O.C. – Operaatio Eisenbergin jälkeen

Kansitaiteesta vastaa Olli Juutilainen. 

   
Pelautin viime viikolla elämäni ensimmäisen E.N.O.C.-seikkailun, pelin mukana tulleen Operaatio Eisenbergin. Tulen todennäköisesti pelauttamaan kyseisen seikkailun myös toiselle peliporukalle, joten en kirjaa tähän sen tarkempaa peliraporttia. Luvassa ei siis ole spoilereita.

Olin viimeksi pelinjohtajana kymmenen vuotta sitten. Näiden välivuosien aikana mielessäni muhi jos jonkinlaisia pelisuunnitelmia, muun muassa Cyberpunk 2020:n, Heimojen ja Stalkerin parissa, mutta yksikään ei kantanut alustavaa ideointia ja hahmojen luontia pidemmälle. Tilanteen summaa hyvin erään ystäväni kommentti kysyessäni, josko tämä haluaisi tehdä hahmon taas yhteen peliin: ”Haluan vain vitusti hahmoja, pelata en koskaan”.

Viime syksynä käsiini osui sattumalta Miska Fredmanin ja Samuli Ahokkaan okkulttitoimintaroolipeliksi itseään mainostava E.N.O.C. – Operaatio Eisenberg. Erityisesti kevyt sääntömekaniikka ja maailma kiinnostivat. Ajatus yliluonnollisia uhkia vastaan taistelevista agenteista toi mieleen X-Files- ja Hellboy-henkisen meiningin. Myös neljän eri piirtäjän upea kuvitus ja Mari Heikkisen hieno taitto kolahtivat välittömästi.

   

Who you gonna call? Tuuli Juntusen tunnelmallista kuvitusta.

   

78-sivuisen kirjan pariin otteeseen lukaistuani totesin, että pakkohan tätä on pelata. Seikkailu kesti kolme pelikertaa, joista viimeinen venyi lähes kuusituntiseksi. Ilman peliporukkamme mieltymystä off-game -jutusteluun operaatio olisi toki saatu pakettiin huomattavasti nopeammin. Omaan makuuni Operaatio Eisenberg onnistuu yhdistelemään juuri sopivassa suhteessa tutkimusta ja toimintaa.

Pelin päätteeksi pyysin pelaajilta palautetta, joka oli enimmäkseen myönteistä. Taisteluita olisi voinut harjoitella jo ennen peliä. Jupa suositteli myös huolettomampaa suhtautumista mekaniikkaan ”ei rules vaan rulings” -asenteella. Jari harmitteli pelaajien välisen yhteispelin ajoittaista takkuamista. Myös sessioiden venyminen ja tästä johtuva hoputus ärsyttivät. Mika totesi valmisseikkailujen tuovan helposti mukanaan hivenen jäykkyyttä. Suoraan kirjasta luetut alustukset kuulemma toimivat. Supernatural- ja Cthulhu-tyyliseksi kuvailtu peli koettiin kuitenkin viihdyttäväksi. Jatkolle on siis tilausta.

Myös omasta mielestäni sessiot olivat kohtuullisen onnistuneet. Pelin vahvuus on ehdottomasti sen kevyessä mutta taisteluun juuri sopivasti funtsimista ja kikkailua jättävässä mekaniikassa sekä pelimaailmassa. Maailman kuvailussa heitellään huolettomasti ilmaan niin monia kiehtovia ideoita, että valmisseikkailun jälkeisten pelien suunnittelun luulisi sujuvan kuin itsestään.

Omalla kohdallani jatkoseikkailun ideoista alkaa olla jo runsaudenpulaa. Kunpa näin olisi myös ajan suhteen.