sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ropecon 2012 – lyhyestä virsi kaunis

Tämän vuoden Ropecon-visiitti jäi osaltani valitettavan lyhyeksi, ehdin paikalle vasta tänään iltapäivällä. Jos viime conin  kohokohtia olivat Rami Sihvon mainio (Pandorum-leffan innoittama) Heimot-seikkailu ja Ville Vuorelan omista peleistään pitämä esitelmä, niin tällä kertaa kiinnostavimmaksi osoittautui Vuorelan katsaus Stalker-roolipeliin sekä muihin Strugatskien Roadside Picnic -romaanin innoittamiin teoksiin, joissa möyritään Vyöhykkeillä. Käsiteltävänä oli niin leffoja ja kirjallisuutta kuin tietokonepelejäkin. Vuorela on helkkarin hyvä esiintyjä ja aihekin mitä mielenkiintoisin. Äänitin koko jutun, joten laittanen parhaat palat jossain vaiheessa tännekin.

Kaubamajassa hypistelin käytetyn Lamentations of the Flame Princess -laatikon sisältöä. 30 euroa oli kuitenkin liikaa pelkästä uteliaisuudesta maksettavaksi, kirjahyllyssä kun lepää jo ihan tarpeeksi pelaamattomia pelejä. Jokin siinä silti kiehtoo.

Ilahduin valtavasti löytäessäni eräältä tiskiltä Roolipelaaja-lehtiä. Lehden ostamisen lopettaminen yhdeksän ensimmäisen numeron jälkeen on kaduttanut aina tasaisin väliajoin. Ostin kaikki itseltäni puuttuvat numerot sekä itselläni jo olleet, paketti kun tuli irtonumeroita halvemmaksi.

Siinä se Ropecon sitten osaltani olikin. 14 numeroa lukematonta suomalaista roolipelihistoriaa odottaa, joten ei parane valittaa.

2 kommenttia:

  1. Harmi, kun et ostanut LotFPin boksia. Unohdin merkata kanteen, että siinä olisi ollut sisällä myös People of Pembrooktonshire, Death Frost Doom ja Hammers of the God

    VastaaPoista
  2. Vähän ihmettelinkin kun siinä oli aika hitosti niitä vihkosia sisällä. Jos et saanut kaupaksi, niin täytynee harkita vielä uudemman kerran...

    VastaaPoista