 |
| Roy Batty haluaa lisää aikaa. Kukapa ei? (Rutger Hauer, Blade Runner, Warner Bros, 1982) |
"I watched C-beams glitter in the dark near the Tannhäuser Gate."
Muistan kun näin Blade Runnerin ensimmäistä kertaa joskus 1990-luvun alkupuoliskolla. Tulevaisuuden Los Angelesin, jossa tuntui aina olevan yö. Neonvalot, savun ja ainaisen sateen. Vuoden 2019 marraskuu tuntui tuolloin todella kaukaiselta, jonkinlaiselta mystisen futuristiselta vuodelta. Saatoin liittää siihen mitä mielikuvituksellisimpia visioita: lentäviä autoja, robotteja, avaruusaluksia...
Vuonna 1994 lueskelin Cyberpunk 2020 -pelikirjaa ja pohdin, millainen maailma olisi vuonna 2020. Millaista oma elämäni olisi tuolloin? Olisin lähes 40-vuotias. Olisiko minulla perhe, vaimo, lapsia? Mitä tekisin, missä olisin töissä, kenet tuntisin? Millainen olisin vuonna 2020? En osannut kuvitellakaan. Olin helpottunut, että siihen kaikkeen oli vielä niin paljon aikaa, sillä pelkkä ajatteleminenkin tuntui jotenkin hengästyttävältä.
Science fictionissa esitettyjen vuosilukujen kilahtaessa kalenteriin koen oman ikääntymiseni konkreettisemmin. Vuoden 2019 lähestyminen tuntuu kummalliselta. Samoin vuoden 2020.
Ajattelen näin siitä huolimatta, että oman nykyhetkemme teknologia ylittää monin tavoin vanhat scifi-visiot. Ja toisin päin. Lentäviä autoja tai replikantteja ei ehkä vielä näy katukuvassa, mutta netti, älypuhelimet, pilvipalvelut ja sosiaalinen media ovat käteviä ja helposti saatavilla – ainakin pohjoismaisen hyvinvointivaltion materialistisessa yltäkylläisyydessä eläville. Kyberavaruuskin on jo täällä. Sen käyttöliittymä ei ole toistaiseksi ihan niin jännä kuin scifi-klassikoissa, mutta eiköhän Oculus Rift korjaa senkin.
Ajattelen näin siitä huolimatta, että oman nykyhetkemme teknologia ylittää monin tavoin vanhat scifi-visiot. Ja toisin päin. Lentäviä autoja tai replikantteja ei ehkä vielä näy katukuvassa, mutta netti, älypuhelimet, pilvipalvelut ja sosiaalinen media ovat käteviä ja helposti saatavilla – ainakin pohjoismaisen hyvinvointivaltion materialistisessa yltäkylläisyydessä eläville. Kyberavaruuskin on jo täällä. Sen käyttöliittymä ei ole toistaiseksi ihan niin jännä kuin scifi-klassikoissa, mutta eiköhän Oculus Rift korjaa senkin.
Mutta ehkä tässä ei ikinä ollut kyse teknologiasta, vaan ikääntymisestä. Jollain tasolla toivon, etteivät nämä vuodet ikinä koittaisi, jotta ne voisivat aina olla niitä mielikuvituksellisia kaukaisen tulevaisuuden vuosia, jollaiseksi ne joskus visioitiin. Aina edessä päin.
"All those moments will be lost in time, like tears... in... rain."
– Roy Batty, 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti