perjantai 7. kesäkuuta 2013

Total Oblivion – narinaa viime aikojen scifi-leffoista

Valkokankaille on vyörytetty scifiä viimeisen vuoden aikana sellaisella volyymilla, että oksat pois! Itkisin onnesta, ellei suurin osa tekeleistä olisi pelkkää scifikulisseilla koristeltua epämääräistä höttöä (Total Recall, Oblivion). Onneksi mukaan on mahtunut myös yksi helmi (Looper). Aloitetaan kuitenkin sieltä kökömmästä päästä. Mitään kriittisiä juonipaljastuksia ei ole luvassa.

"Stay cool, bro. Kahden tunnin päästä tää leffa on ohi, etkä sä toivon mukaan muista siitä enää mitään..."

 
Uusi Total Recall kertoo elämäänsä kyllästyneestä teollisuusduunarista, joka näkee oudon eloisilta tuntuvia unia, joissa hän on salainen agentti. Rekall-yhtiö lupaa tehdä unelmista todellisia muistikuvia, eikä aikaakaan, kun päähenkilö on kaulaansa myöten kusessa. Ja sitten ammuskellaan. Lujaa. Leffan parasta antia on Blade Runnerista ja Minority Reportista kuvastoaan nätisti lainaava design. Silmäkarkilla on kuitenkin hintansa, sillä tämän kokonaisuudessaan katsomaan joutuvan ÄO laskee epäilemättä pari pykälää pakkasen puolelle. Aiemmin muutaman Underworldin ja Die Hard 4.0:n ohjanneen Len Wisemanin action-kohtausten tyylittely alkaa Total Recallissa puuduttaa, joten juttu hukkaa kutinsa myös toimintarymistelyn saralla.

Rainan käsikirjoittajakaksikollakin tuntuu olevan pallo totaalisen hukassa. Mart Bomback on aiemmin näpytellyt Die Hard nelosen ja Kurt Wimmer Suomessa Cubic-nimellä levitetyn Equilibriumin jonka Wimmer myös ohjasi. Equilibrium on saavuttanut jostain syystä suuren fanipohjan. Kyseessä on eräänlainen Fahrenheit 451:n ja Matrixin fuusio, jonka suurin oivallus on tappavan tehokkaan, kahdella pistoolilla harrastettavan tuli/lähitaistelulajin, Gun Katan, keksiminen. How cool is that? Mestariteos uuteen Total Recalliin verrattuna.

Philip K. Dick kääntyy haudassaan ja toivoo näkevänsä pelkkää pahaa unta ja niin toivoo katsojakin. Total Recall kun ammentaa Dickin novellista perusideansa, jota käsikirjoittajat ovat lähteneet "jalostamaan". Kyseessä on siis vastaava tapaus kuin vaikkapa Hemingwayn Tappajat-novelli, joka tarjoaa kiehtovan alkuasetelman hyvinkin erilaisille leffaversioille. Toisin kuin Tappajien tapauksessa, We Can Remember It For You Wholesalen kanssa on tyytyminen yhteen onnistuneeseen filmatisointiin, siihen scifiässä Verhoevenin ohjaamaan ja Iso-Arskan tähdittämään leffaan vuodelta 1990. Lisäksi 1999 ilmestyi 22 jaksoa Total Recall 2070 -tv-sarjaa, jonka laadusta meikäläisellä ei ole mitään käryä.

Tomppa is feeling kind of blue. Oblivion luottaa pyssysodan sijaan tunnelmointiin.
 
Samaa kökkölinjaa jatkaa Oblivion, joka haluaisi kovasti olla ihan vakavasti otettava tieteiselokuva. Tom Cruise näyttelee postapokalyptisessä asetelmassa hylätyllä maapallolla työskentelevää korjausmiestä, Jackia, joka huolehtii maapallon viimeisistä resursseista. Avaruusoliot ovat hyökänneet ja räjäyttäneet kuun – ei siis mikään ihan perinteinen postaposetting kyseessä. Leffan perusasetelma infodumpataan katsojalle voice overilla heti alkuun. Sitten seurataan päähenkilön duunipäivää ja vihjaillaan, että jotain mätää tässä vieläkin on.

Oblivion yrittää olla vähän kaikkea, mutta ei onnistu olemaan oikein mitään. Tämä on sääli, sillä käsikirjoituksessa on kuitenkin kovasti yritystä. Elokuva luottaa räiskimisen sijaan tunnelmointiin. Valitettavasti myös kaikki älyllinen ajattelutoiminta tuntuu hukkuvan tämän fiilistelyn alle. Fokus on täysin hukassa, eikä kohtausten välillä ole juuri minkäänlaista jatkuvuutta, ellei sellaiseksi sitten laske samoja näyttelijöitä kekkuloimassa samoissa kulisseissa lätisemässä samaa tasaisen ankeaa ja mitäänsanomatonta dialogia.

Oblivionin "juonenkäänteet" haistaa kilometrien päähän, ja tuntuu kuin leffa yrittäisi kovasti olla fiksumpi kuin mihin on rahkeita, varsinkin kun mihinkään ei syvennytä sen tarkemmin. Pelkkää onttouttaan kumisevaa antikliimaksia koko kaksituntinen. Vaikka onhan tämä saakelin nättiä katsottavaa: kliinisen valkoisen high techin ja rähjäisen maapallon välinen kontrasti toimii. Ja onpa leffan soundtrackikin (M83) aika nasta, paljon parempi kuin varsinainen leffa eli ihan kuin samaisen ohjaajan TRON: Legacyssakin. Sivuroolissa nähdään muuten Nikolaj Coster-Waldau (aka Jaime Lannister) – ikään kuin muistuttamassa, että Game of Thrones on pirun hyvä sarja.

Don't look back in anger. Joe (Joseph Gordon-Levitt) kohtaa Looperissa tulevaisuuden itsensä.









 
Viime aikojen parasta scifiä on Suomen valkokankaille tarjoillut Rian Johnsonin aikamatkustusta kiehtovan omaperäisestä asetelmasta tarkasteleva Looper. Lähitulevaisuuteen sijoittuva elokuva seuraa looperia eli rikollisjärjestölle työskentelevää palkkamurhaajaa, joka listii vuoteen 2044 kolmenkymmenen vuoden päästä tulevaisuudesta lähetettäviä uhrejaan surutta kunnes kohtaa oman itsensä. Minimalistisen vaikuttavasti maalattu tulevaisuuden maailma yhdistettynä hienoon käsikirjoitukseen näyttävät, ettei scifi tarvitse biljoonabudjettia toimiakseen. Tyylikäs ja oivaltava elokuva, joka tuo hetkittäin yllättäen mieleen jopa klassikkomanga/anime Akiran. Hell yeah!!

Tulevista tieteisleffoista sen verran, että uuden Star Trekin traileri näyttää aika laimealta. Leffan nähneen kaverin mukaan: "Star Trek Into Darkness felt dumber than all the Fast & Furious films combined". Mene ja tiedä, pakkohan tuo on tsekauttaa. Edellisen Star Trekin jälkeen otan silti mielelläni vastaan lisää pulp-henkistä toimintarymistelyä. Traileri ei silti herätä kovinkaan kummoisia trekkiviboja.

M. "Kuudes aisti" Night Shyamalan After Earthia en vaivaudu edes kommentoimaan sen kummemmin. En ole kuulunut ohjaajan teosten kohdeyleisöön enää moneen vuoteen ja traileri näyttää kerrassaan naurettavalta. Tuntuu kuin mies tekisi elokuviaan Fox Newsin pariin hylätyille jälkeenjääneille lapsille.

Onneksi on silti jotain, mitä odottaa kuin kuuta nousevaa. District 9:n ohjaajan, Neill Blomkampin, Elysium vaikuttaa helposti vuoden lupaavimmalta scifistelyltä. Yhteiskunnallista sanomaa ja kunnon toimintamättöä – mikä voi mennä vikaan?

2 kommenttia:

  1. Noissa kaikissa on jotenkin surullista kuinka paljon vaivaa niissä on nähty yleisilmeen, yksityiskohtien ym. esteettisen puoleen hiomiseen mutta sitten toimivaan käsikseen ei ole panostettu. Täytyy tuo Looper kyllä tsekata siitä on satanut yllätyskehuja vähän sieltä täältä.

    Yksi "elokuva" jota itse odotan ylitse muiden on Jodorowsky's Dune eli siis dokumentti tuosta täysin pieleen mennestä produktiosta jossa tusinat alansa parhaat taiteilijat ja suunnittelijat antoivat parhaansa. Leffaa ei tehty ja jäljelle jäi vain särkyneitä unelmia ja pöyristyttävän yksityiskohtaisia kuvituksia ja suunnitelmia. Dokumentti Dyyni-filmatisoinnista jota ei koskaan saatu valmiiksi kiehtoo tietenkin siksi että eetteriin ideoiden tasolle lukittuna se on tietysti kuvaus täydellisestä tieteiselokuvasta jota todellisuus ei pääse tahraamaan.

    P.S. Hei ota muhun yhteyttä koskien sitä Raggin seikkailua josta vaihdoimme sanan pari.

    VastaaPoista
  2. No huh huh, en ole moisesta dokumentista saatika projektista kuullutkaan, meni heti odotuslistan kärkeen. Vaikka surulliseksihan siitä vaan tulee, sen verran merkityksellinen tuo Herbertin Dyyni-trilogia meikäläisellekin on. Siihen Lynchin versioon mulla on sellainen viha-rakkaussuhde, paljon hyvää mutta sitäkin enemmän hukattuja mahdollisuuksia. Telkkupuolella onnistuttu sitten paljon paremmin.

    Laitan mailia saman tien!

    VastaaPoista