Star Wars: Tatooine Manhunt

Jupa pelautti vaihteeksi vanhempaa Star Warsia. Sääntömekaniikkana toimi originaalien sääntöjen ja Mini Sixin pohjalta modattu d6-systeemi. Pelisessioita oli kuutisen kappaletta. Luvassa ei ole mikään erityisen tarkka peliraportti, vaan enimmäkseen yleisiä vaikutelmia seikkailusta.

Tatooine Manhunt on Bill Slavicsekin ja Daniel Greenbergin kirjoittama seikkailu, jonka West End Games julkaisi vuonna 1988. Pelihahmot ovat kapinallisia, jotka päätyvät legendaarisen, kuolleena pidetyn kapinallisamiraali Adar Tallonin jäljille. Valtaosa seikkailusta sijoittuu nimensä mukaisesti kahden auringon kärventämälle aavikkoplaneetta Tatooinelle. Mos Eisley kuhisee pelaajien kanssa kilpasilla olevia, Imperiumille keikkaa heittäviä palkkionmetsästäjiä, joiden kanssa ei diplomatialla pärjää (tai mistäpä sen tietää, kun emme moista uskaltaneet kokeilla). Seikkailu sijoittuu ajallisesti jonnekin A New Hopen hujakoille – ainakin sen perusteella, että Mos Eisleysta voi ostaa Luken landspeederin.

Seikkailu on turboahdettu täyteen taisteluita ja takaa-ajoja: peliporukkamme yhteen kolmituntiseen sessioon mahtui yleensä vähintään kaksi tulitaistelua. Tämä siis melko nopeaksi modatulla d6-systeemillä. Uudempien Star Warsien tuunaamattomalla d20-mekaniikalla peliaika luultavasti tuplaantuisi. Taistelujen nopeana pitäminen sopii kuitenkin mielestäni Tähtien sodan pulp-henkeen. Kaikki taistelut eivät vaikuta pakollisilta, mutta pelaajien liipasinherkkyyteen se silti vaikuttaa – jopa siinä määrin, että ammuimme vahingossa läjän "hyviksiä", jotka yrittivät ottaa meitä vangiksi. Silmitön ammuskelu johti silmittömään ammuskeluun, ja tuntuu että taannuimme hyvin pian tasolle, jossa väkivallattomia ongelmanratkaisukeinoja ei enää edes harkittu.

Taistelujen välillä seikkailu etenee tasaisen varmasti junaraiteilla: pelaajat ohjataan paikkaan A, josta saadaan informaatiota, joka ohjaa paikkaan B. Tämänkaltainen railroudaus sopii vauhdikkaan seikkailun henkeen, mutta rokottanee niiden pelaajien intoilua, jotka haluaisivat Tatooinesta irti hiekkalaatikkomaisempaa meininkiä. Mukaan mahtuu kuitenkin paljon mielenkiintoisia paikkoja, jotka antavat aavikkoplaneetalle väriä. Mos Eisleyn avaruussataman tutun kanttiinin lisäksi seikkailussa pörrätään myös muissa kiinnostavissa paikoissa, esimerkiksi kosteusfarmilla ja banthoja palvovien uskovaisten leirissä.

Imperiumin kätyrit ja kapinaliitolle myötämieliset suostuivat promokuvaan sulassa sovussa. Näin siis Tatooine Manhuntissa. Alunperin Ralph McQuarrien teos Scourge of  the Galaxy on Imperiumin vastaiskun konseptitaidetta Bespinin Pilvikaupungista. Originaalissa poseeraavat Zuckuss, IG-88, Boba Fett, Bossk ja 4-Lom.

   
Mielenkiintoisena mausteena seikkailuun on käsikirjoitettu mukaan muutamia lisäkohtauksia, joissa pelinjohtaja kuvailee tapahtuman, joka sattuu samanaikaisesti jossain pelihahmojen ulottumattomissa. Eräs tällainen lisäkohtaus on esimerkiksi Tatooinea lähestyvässä tähtituhoajassa käyty keskustelu. Kohtausten sisältämä informaatio ei tietenkään välity suoraan pelihahmoille, mutta se vaikuttaa välillisesti pelaajien kautta, esimerkiksi lisäämällä kiireen tuntua. Ennen kaikkea nämä lisäkohtaukset luovat peliin sopivan elokuvamaista tunnelmaa.

Valmiita hahmoja ei seikkailu tarjoa, joten pelinjohtajan on syytä huolehtia, että ainakin muutama pelaaja panostaa hahmonsa kyvyissä avaruusaluksen lentämiseen ja asejärjestelmiin. Lisäksi pj:n kannattaa varmistaa, että pelihahmot pärjäävät myös muiden taistelukykyjensä ja lukumääränsä puolesta vihollisille – sen verran monta rytäkkää on luvassa! Omassa pelissämme kukaan ei kuollut, vaikka läheltä piti.

Seikkailun eph:t ovat värikkäitä ja pelin heille suoman ajan puitteissa mielenkiintoisia ja onnistuneita, vaikka mitään elokuvista tuttuja hahmoja ei päästäkään tapaamaan. Imperiumin puolelta pelaajien tietä hiekoittaa muun muassa eräs suuresti Boba Fettia muistuttava palkkionmetsästäjä.

Tatooine Manhunt on kaikessa yksinkertaisuudessaan blasterit räiskyen keuliva vuoristorata-ajelu elokuvista tutun aavikkoplaneetan pinnalla. Seikkailu on omaan makuuni aivan liian taistelupainotteinen, ja rymistelystä olisi voinut jättää puolet pois. Toisaalta juuri tämän ylenpalttisen ammuskelun säestämänä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana säntäily tuntuu niin kovin luontevalta. Vauhdin lisäksi Tähtien sodan voima elää vahvana myös Tatooinen onnistuneessa elävöittämisessä.