Barbarians of Lemurian testailua

Jupa halusi taas vaihteeksi testata jotain uutta, joten sunnuntain peliksi valikoitui Barbarians of Lemuria. Pelin vahvuutena on ainakin omaan makuuni miellyttävän yksinkertainen ja vauhdikas systeemi, joka loistaa varsinkin taisteluissa ja istuu oivallisesti miekka ja magia -henkiseen fantasiaan. Vauhdittaakseen lystiä vielä entisestään Jupa oli raapustellut hahmotkin melkein valmiiksi. Nämä arvottiin pelaajien kesken ja täydennettiin valmiiksi muutamassa minuutissa.

Säännöistä sen verran, että testeissä onnistumiset heitetään kahdella kuusisivuisella. Kohdenumero on 9, ykkösillä epäonnistuu ja… äää, fuck it, pointti on siinä, että säännöt oppii minuutissa ja ne on hauskat.

Varsinainen seikkailu sijoittuu synkkien huhujen ympäröivälle rannikkoseudulle, josta saatavan harvinaisen puulajin hakkuuta miekkamiehistä koostuva seurueemme lähtee vartioimaan. Matka taittuu Musta helmi -nimisellä yksimastoisella kaleerilla, jonka päällikköäijä on silmäpuoli kapteeni Saval Krael.

Rannikkoseudun huono maine ja huhut keltasilmäisistä olennoista ovat seuranneet hakkuuhommissa ahertaneiden miesten myötä takaisin sivistyksen pariin. Puunhakkaajia on kuulemma kadonnut seudun metsiin, joten hahmojemme tarkoitus on varmistaa töiden sujuminen.

Rannasta turvallisen matkan päähän jätetystä kaleerista miehistö matkaa kuivalle maalle pitkillä veneillä. Hakkuut sujuvat alkuun jokseenkin ongelmitta, lukuun ottamatta pientä konfliktia muutaman käärmeen kanssa. Lisäksi erään kuolleen puun juurien alta paljastuu ahdas tunneli, jota emme lähde tutkimaan.

Yövymme laivassa, jossa kapteeni pitää miehistön hyvällä tuulella laimennetun viinin avulla. Kesken illanvieton korviimme kantautuu messuamisen ääntä ja kiljumista. Äänet loppuvat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin.

Seuraavana aamuna onneton puunhakkaaja tippuu ansakuoppaan ja menehtyy. Muodostamme useita etsintäpartioita ja lähdemme tutkimaan metsää syvemmältä.

Yksinkertainen on kaunista.

Löydämme isoja riimuin koristeltuja kiviä, jotka on aseteltu timantin malliseen muodostelmaan. Kivien keskellä on valtava puunrunko, jossa on nauloja ja verijälkiä. Partiomme kimppuumme hyökkää karhu, jonka kaadamme kolmen soturin voimin.

Yksi etsintäpartioista jää palaamatta. Laivalle yöpymään palannut miehistö haluaa lähteä takaisin kotiin, vaikka puutavaraa mahtuisi vielä mukaan. Kapteeni lupaa, että asiasta äänestetään heti aamulla. Tänä iltana tarjoillaan laimentamatonta viiniä.

Yöllä metsän suunnalta kantautuva messuaminen taas alkaa. Meren puoleisesta horisontista näkyy lähestyvän outo viiru, kuin valtava aalto. Myrskyrintama iskee voimalla laivaan, joka haaksirikkoutuu rannalle. Rankkasade huuhtoo ympäri kantta sinkoutuneita loukkaantuneita.

Metsän rajassa hehkuu lukemattomia keltaisia silmäpareja. 150-senttiset, kummituseläintä muistuttavat otukset ryntäävät rantaa pitkin hyökäten kimppuumme alkeellisin keihäin ja veitsin varustautuneina. Olennot kiipeilevät Mustan helmen kylkeä pitkin suoraan kannella odottavan vastaanottokomitean kirveisiin ja miekkoihin.

Taistelussa menehtyy kaksikymmentä miehistön jäsentä. Verilöylyn päätyttyä kannella lojuu sata keltasilmäistä raatoa – loput pakenevat takaisin metsään. Kapteenimme kuolee saamiinsa vammoihin.

Näihin tunnelmiin peli sitten päättyykin. Nähtäväksi jää, onko jatkoa luvassa. Vauhdikasta meininki ainakin oli, koko setti vedettiin alle kolmessa tunnissa – off game -läpästä tinkimättä – ja lopputaistelu kesti vaivaiset 15 minuuttia. Suosittelen kaikille miekka ja magia -tyyppisen fantasian ystäville. Ja miksei toki muillekin, tässäpä lystikästä vaihtelua esimerkiksi Pathfinderin lomaan (joo joo, tiedetään, eri kohderyhmät jne.).