Cyberpunk RED - ensivaikutelmia

Helsinki marraskuussa 2020

 
Kaivan kuvetta, chippaan ineen ja nakkaan eurodollarit paikallisen roolipelikauppiaani tiskille. Päivä on torstai. Harmaa taivas roikkuu alakuloisena marraskuisen keskustan yllä astellessani takaisin lähiöön suuntaavaan junaan, joka sulloutuu puolilleen globaalin pandemian varjossa luimuilevia maskillisia ja maskittomia ihmisiä, joista jokainen jää tuijottamaan junan ikkunan tai älypuhelimen lasin takaiseen tyhjyyteen. Vuosi on 2020. Olen viimein saapunut tulevaisuuteen.

Uusi Cyberpunk lataa pelipöytään 456-sivua pimeästä tulevaisuudesta.

 
Napsautan sälekaihtimet kiinni, siirrän itseni sohvalle lojumaan ja ryhdyn pläräämään Cyberpunk REDin uudenkarheaa kovakantista kirjaa silmäillen samalla muiden ensivaikutelmia Roolipelaajien Suomi -Facebook-ryhmästä. Pelin taistelusäännöt eivät saa osakseen varauksetonta ihailua. Kurkistan jokaisen roolipelikirjan tärkeintä antia eli aselistoja.

Ymmärtääköhän Mike Pondsmith kuinka epäcool REDin aseosasto on kaikessa geneerisyydessään, ikään kuin aselistat olisivat jääneet jollekin platoniselle ideatasolle. Kuinka paljon pelin fiilistä latistaa kun pelaaja sanoo "okei mä kaivan mun taskusta medium pistoolin ja yritän osua sitä ilkimystä vaikka... kehoon?" verrattuna siihen kun pelaaja laskee peililasit silmiltään, sylkäisee pureskelemansa hammastikun noppakulhoon ja toteaa: "mä losautan siltä zubalta sen keskisormea näyttävän lihakäden irti mun Dai Lungin Streetmasterilla!"?

Missä tahansa muussa pelissä antikapitalistinen geneerisyys suhteessa tavarataivaaseen menisi läpi, mutta kun Pondsmith nimenomaan lanseerasi sen, ettei maailmasta löydy niin mitätöntä esinettä, etteikö sillä olisi nimi ja brändi. Loputtomat tavaralistat ovat välttämättömyys Megakorporaatioiden hallitsemassa suurkaupungissa.

Isäukolla oli tapana sanoa, että hätäilemällä ei synny kuin kusipäisiä pentuja. Täytyy kiltisti kuivata kromisia poskia pitkin valuvat elohopeakyyneleet ja lukea kirja huolella läpi ennen kuin alan kivittämään sitä kiertoradalta tämän enempää. Ainakin uuden hahmolomakkeen Cyberware-sivu on syndicatemaisuudessaan mukava lisä.

Selkeä tapa pysyä kärryillä kehoon ängetystä kybernetiikasta.

 
Mikä erottaa Talsorian Gamesin kyberpunkin kaikista muista saman genren edustajista? Kilpailijoista ei ole pulaa. Ehkä 80-luvun tähdet olivat suotuisia Pondsmithin pelin ajoitukselle ja tyylille samalla kun Gibsonin Sprawl-trilogia niitti mainetta kirjallisuudessa ja Terminaattorin ja Robocopin kaltaiset hitit valloittivat valkokankaita. Suomessa pelin jalustalle nostamista siivitti Joona Vainion suomennos ysärin alusta. Miljoona lisäosaa eivät myöskään haitanneet.

Brändi on pysynyt maineensa avulla hengissä 2000-luvulle asti ja on nyt kokemassa jonkinlaista uudelleensyntymää. Cyberpunk Red Jumpstarter Kit julkaistiin vuosi sitten. Tripla-A-videopeli Cyberpunk 2077 on ollut tuloillaan jo pienen ikuisuuden, tällä hetkellä julkaisupäivää lupaillaan parin viikon päähän 10. joulukuuta.

Sotilasperheeseen syntynyt ilmavoimien upseerin poika, graafista suunnittelua ja psykologiaa opiskellut Mike Pondsmith on (lähes) aina hallinnut paketoimisen jalon taidon. Teksti on rullannut julkaisusta toiseen vaivattomasti ja kenties kilpailijoitaan rouheammin maisemia maalaillen. RED kiteyttää pelaajahahmojen ytimen sivulla 28:

"Cyberpunk Characters are the heroes of a bad situation, working to make it better (or at least survivable) whenever they can. Whether it takes committing crimes, defying authority, or even outright revolution, the quintessential Cyberpunk Character is a rebel with a cause."

"As a Cyberpunk roleplayer, it's up to you to find that cause and go to the wall with it. This is the essence of Cyberpunk - playing your character with the proper disaffected, cynical-yet-idealistic style."

Tämän ytimen saavuttamiseksi kirja tarjoaa kolme konseptia:
#1 Tyyli ennen tarkoitusta
#2 Asenne on kaikki kaikessa
#3 Elä aina Reunalla

"Better to be dead and cool, than alive and uncool!" sanoo cowboy-hattuinen Marlboro-mies.

 
Täydellinen kyberpunk-seikkailu on kuin virtuaalitodellisuudella ja lentävillä autoilla koristeltu Harley Davidson ja Marlboro-mies (1991) - tuo kuolematon elokuvaklassikko, jossa esiintymistä sekä Mickey Rourke että Don Johnson suotta häpeilevät.

Riistävät, saastuttavat ja murhaavat megakorporaatiot ovat tarinoiden pahiksia. Romahduksen jälkeisessä Amerikassa isoimmat yhtiöt ovat hallituksia voimakkaampia ja tekevät mitä lystäävät. Rikkaat ovat superrikkaita, keskiluokka on kutistunut, köyhät elävät jengisotien keskellä. Cyberpunkin maailma on sotauniversumi, elämä lähes kaikilla yhteiskunnan sektoreilla on selviytymis- ja valtataistelua. Ehkä Cyberpunk on aina ollut vaihtoehtohistoriaksi ja tulevaisuudeksi naamioitu peilikuva nykymaailmasta.

Ytimessä on gibsonilainen näkemys teknologiasta autona, joka vie ihmiskuntaa eteenpäin. Ideologiat ovat yrityksiä ohjata tämän kehityksen suuntaa. Teknologia muuttaa kulttuuria nopeammin kuin poliittiset liikkeet uskaltavat edes unelmoida.

Romahdukseksi nimetty yhteiskunnan jähmettyminen massapsykoosissa on seurausta teknoshokista. Teknologia ylittää ihmisen käsityskyvyn ja ihmiset flippaavat, perinteiset ihmissuhteet, perheet ja yhteisöt tuhoutuvat väkivaltaisesti. Vanha maailma repeytyy juuriltaan teknologisen edistyksen ansiosta. Osa ihmisistä passivoituu ja odottaa johtajien kertovan mitä tehdä seuraavaksi, osa yrittää kääntää kelloa taaksepäin, osa syöksyy tulevaisuuteen suin päin, kytkee itsensä linkkiplugeilla koneisiin ja tietoverkkoihin, virittää mielensä ja kehonsa uuteen aikaan kyberteknologialla. Viimeksi mainitut ovat tietenkin kyberpunkkareita. Ihmisen ja koneen välinen raja hämärtyy samalla kun tekoälyt puuhailevat omiaan. Kyberpunk surffaa tämän murrosvaiheen rajapinnoilla.

Cyberpunk RED alkaa suoraan Never Fade Awaylla, novellilla joka oli mukana jo ekassa pelissä vuonna 1988. Arasaka-jättiyhtiö kidnappaa rokkari Johnny Silverhandin tyttöystävän ja hemmo säntää suoraan kirurgin pöydältä pelastamaan mielitiettyään pulasta huippureportterin, palkkasoturina työskentelevän ex-tyttöystävän sekä eksää hännystelevän kulkurin kanssa. Johnnyn nykyinen on ässäohjelmoija, jolta Arasaka haluaa kuvaavasti nimetyn Soulkiller-konstruktion hinnalla millä hyvänsä.

Antisankarit siemailevat tequilaa, puhuvat lakonisia kovispuheita, riutuvat melodramaattisissa tunnekuohuissa, hengaavat baarissa omistajan elkein ja ammuskelevat surutta megakorporaation hitmaneja räjäyttäen yhden AV4:n taivaalta. Loppuhuipennuksessa rokkari järjestää keikan Arasakan naapurissa ja usuttaa fanilaumansa vartijoita vastaan tarjoten yhtiön HR-puolelle töitä tulevaisuudessakin. Sitten rynnitään konttorille ottamaan pomolta luulot pois.

Tarina on roolipelikirjassa siitä harvinaista herkkua, että lukiessa ei kieriskele myötähäpeästä pelintekijän larpatessa kovaksikeitettyä rikoskirjailijaa. Napakka novelli on vanhimmissa versioissa tarkoitettu pelattavaksi ja pelaajat voivat olla joko Silverhandin palkkaamia tyyppejä tai pelata suoraan "oikeilla" henkilöillä, joiden speksit löytyvät marginaaleista. Onkohan kukaan selvinnyt hengissä loppuun asti? Tai väliäkö sillä, ehkä on parempi olla kuollut ja cool, kuin elossa ja ei ollenkaan cool.

Kirja kuvaa jokaisen hahmoluokan paikan Night Cityn ekosysteemissä.

 
Cyberpunk REDin vuoteen 2045 sijoittuvan maailman aikajanalla on tapahtunut kaikenlaista sitten vuoden 2020 jälkeen. Kolmosedikka tuntuu pyyhityn muistista, se on R. Talsorian Gamesin Holiday Special, tuoteperheen äpärälapsi ja musta lammas, inha julkinen salaisuus jonka kaikki mieluummin unohtaisivat.

Neljännen yhtiösodan ragnarökin jälkeen bileissä on raikasta svengiä: megakorporaatioiden valta on pienentynyt, netti mennyt kokonaan uusiksi, Night Cityn vanha keskusta kyhjöttää aavekaupunkina taskukokoisen ydinpommin jäljiltä. Jokainen päivitys timelinella on kuin vaaleanpunaisia rintsikoita avaavan kromisen bikinibeibin kutsu tankotanssiin, pääsylippu turboahdettuihin maailmanlopun bileisiin, missä laserit välkkyvät ruudinkäryisen savun katkussa ja kaiuttimista raikaa Princen 1999: 

War is all around us, my mind says prepare to fight
So if I gotta die I'm gonna listen to my body tonight

Mitä pidemmälle REDiä luen, sitä paremmalta se alkaa maistua. Aselistat tai hassut yksittäiset taistelusäännöt eivät enää häiritse. Fluffin lisäksi kirjasta löytyy taulukkoa toisensa perään, mutta roolipelikirjahan tämä on. Tekstissä on paljon samaa kuin vanhassa, myös suoraa copy/pastea, mutta se toimii edelleen. Tuntuu kuin läppää heittävä, lukijaa suoraan puhutteleva kirjoittaja asuisi Night Cityssä. REDissä on kauttaaltaan vahva imu ja mikä tärkeintä, se herättää himon pelata! Vuosi on 2020 ja Cyberpunk tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan.

Ding a ding a dang a dong dong ding dong
Everywhere I go... - Ministry