Cyberpunk RED - ensivaikutelmia

Helsinki marraskuussa 2020

 
Kaivan kuvetta, chippaan ineen ja nakkaan eurodollarit paikallisen roolipelikauppiaani tiskille. Päivä on torstai. Harmaa taivas roikkuu alakuloisena marraskuisen keskustan yllä astellessani takaisin lähiöön suuntaavaan junaan, joka sulloutuu puolilleen globaalin pandemian varjossa luimuilevia maskillisia ja maskittomia ihmisiä, joista jokainen jää tuijottamaan junan ikkunan tai älypuhelimen lasin takaiseen tyhjyyteen. Vuosi on 2020. Olen viimein saapunut tulevaisuuteen.

Uusi Cyberpunk lataa pelipöytään 456-sivua pimeästä tulevaisuudesta.

 
Napsautan sälekaihtimet kiinni, siirrän itseni sohvalle lojumaan ja ryhdyn pläräämään Cyberpunk REDin uudenkarheaa kovakantista kirjaa silmäillen samalla muiden ensivaikutelmia Roolipelaajien Suomi -Facebook-ryhmästä. Pelin taistelusäännöt eivät saa osakseen varauksetonta ihailua. Kurkistan jokaisen roolipelikirjan tärkeintä antia eli aselistoja.

Ymmärtääköhän Mike Pondsmith kuinka epäcool REDin aseosasto on kaikessa geneerisyydessään, ikään kuin aselistat olisivat jääneet jollekin platoniselle ideatasolle. Kuinka paljon pelin fiilistä latistaa kun pelaaja sanoo "okei mä kaivan mun taskusta medium pistoolin ja yritän osua sitä ilkimystä vaikka... kehoon?" verrattuna siihen kun pelaaja laskee peililasit silmiltään, sylkäisee pureskelemansa hammastikun noppakulhoon ja toteaa: "mä losautan siltä zubalta sen keskisormea näyttävän lihakäden irti mun Dai Lungin Streetmasterilla!"?

Missä tahansa muussa pelissä antikapitalistinen geneerisyys suhteessa tavarataivaaseen menisi läpi, mutta kun Pondsmith nimenomaan lanseerasi sen, ettei maailmasta löydy niin mitätöntä esinettä, etteikö sillä olisi nimi ja brändi. Loputtomat tavaralistat ovat välttämättömyys Megakorporaatioiden hallitsemassa suurkaupungissa.

Isäukolla oli tapana sanoa, että hätäilemällä ei synny kuin kusipäisiä pentuja. Täytyy kiltisti kuivata kromisia poskia pitkin valuvat elohopeakyyneleet ja lukea kirja huolella läpi ennen kuin alan kivittämään sitä kiertoradalta tämän enempää. Ainakin uuden hahmolomakkeen Cyberware-sivu on syndicatemaisuudessaan mukava lisä.

Selkeä tapa pysyä kärryillä kehoon ängetystä kybernetiikasta.

 
Mikä erottaa Talsorian Gamesin kyberpunkin kaikista muista saman genren edustajista? Kilpailijoista ei ole pulaa. Ehkä 80-luvun tähdet olivat suotuisia Pondsmithin pelin ajoitukselle ja tyylille samalla kun Gibsonin Sprawl-trilogia niitti mainetta kirjallisuudessa ja Terminaattorin ja Robocopin kaltaiset hitit valloittivat valkokankaita. Suomessa pelin jalustalle nostamista siivitti Joona Vainion suomennos ysärin alusta. Miljoona lisäosaa eivät myöskään haitanneet.

Brändi on pysynyt maineensa avulla hengissä 2000-luvulle asti ja on nyt kokemassa jonkinlaista uudelleensyntymää. Cyberpunk Red Jumpstarter Kit julkaistiin vuosi sitten. Tripla-A-videopeli Cyberpunk 2077 on ollut tuloillaan jo pienen ikuisuuden, tällä hetkellä julkaisupäivää lupaillaan parin viikon päähän 10. joulukuuta.

Sotilasperheeseen syntynyt ilmavoimien upseerin poika, graafista suunnittelua ja psykologiaa opiskellut Mike Pondsmith on (lähes) aina hallinnut paketoimisen jalon taidon. Teksti on rullannut julkaisusta toiseen vaivattomasti ja kenties kilpailijoitaan rouheammin maisemia maalaillen. RED kiteyttää pelaajahahmojen ytimen sivulla 28:

"Cyberpunk Characters are the heroes of a bad situation, working to make it better (or at least survivable) whenever they can. Whether it takes committing crimes, defying authority, or even outright revolution, the quintessential Cyberpunk Character is a rebel with a cause."

"As a Cyberpunk roleplayer, it's up to you to find that cause and go to the wall with it. This is the essence of Cyberpunk - playing your character with the proper disaffected, cynical-yet-idealistic style."

Tämän ytimen saavuttamiseksi kirja tarjoaa kolme konseptia:
#1 Tyyli ennen tarkoitusta
#2 Asenne on kaikki kaikessa
#3 Elä aina Reunalla

"Better to be dead and cool, than alive and uncool!" sanoo cowboy-hattuinen Marlboro-mies.

 
Täydellinen kyberpunk-seikkailu on kuin virtuaalitodellisuudella ja lentävillä autoilla koristeltu Harley Davidson ja Marlboro-mies (1991) - tuo kuolematon elokuvaklassikko, jossa esiintymistä sekä Mickey Rourke että Don Johnson suotta häpeilevät.

Riistävät, saastuttavat ja murhaavat megakorporaatiot ovat tarinoiden pahiksia. Romahduksen jälkeisessä Amerikassa isoimmat yhtiöt ovat hallituksia voimakkaampia ja tekevät mitä lystäävät. Rikkaat ovat superrikkaita, keskiluokka on kutistunut, köyhät elävät jengisotien keskellä. Cyberpunkin maailma on sotauniversumi, elämä lähes kaikilla yhteiskunnan sektoreilla on selviytymis- ja valtataistelua. Ehkä Cyberpunk on aina ollut vaihtoehtohistoriaksi ja tulevaisuudeksi naamioitu peilikuva nykymaailmasta.

Ytimessä on gibsonilainen näkemys teknologiasta autona, joka vie ihmiskuntaa eteenpäin. Ideologiat ovat yrityksiä ohjata tämän kehityksen suuntaa. Teknologia muuttaa kulttuuria nopeammin kuin poliittiset liikkeet uskaltavat edes unelmoida.

Romahdukseksi nimetty yhteiskunnan jähmettyminen massapsykoosissa on seurausta teknoshokista. Teknologia ylittää ihmisen käsityskyvyn ja ihmiset flippaavat, perinteiset ihmissuhteet, perheet ja yhteisöt tuhoutuvat väkivaltaisesti. Vanha maailma repeytyy juuriltaan teknologisen edistyksen ansiosta. Osa ihmisistä passivoituu ja odottaa johtajien kertovan mitä tehdä seuraavaksi, osa yrittää kääntää kelloa taaksepäin, osa syöksyy tulevaisuuteen suin päin, kytkee itsensä linkkiplugeilla koneisiin ja tietoverkkoihin, virittää mielensä ja kehonsa uuteen aikaan kyberteknologialla. Viimeksi mainitut ovat tietenkin kyberpunkkareita. Ihmisen ja koneen välinen raja hämärtyy samalla kun tekoälyt puuhailevat omiaan. Kyberpunk surffaa tämän murrosvaiheen rajapinnoilla.

Cyberpunk RED alkaa suoraan Never Fade Awaylla, novellilla joka oli mukana jo ekassa pelissä vuonna 1988. Arasaka-jättiyhtiö kidnappaa rokkari Johnny Silverhandin tyttöystävän ja hemmo säntää suoraan kirurgin pöydältä pelastamaan mielitiettyään pulasta huippureportterin, palkkasoturina työskentelevän ex-tyttöystävän sekä eksää hännystelevän kulkurin kanssa. Johnnyn nykyinen on ässäohjelmoija, jolta Arasaka haluaa kuvaavasti nimetyn Soulkiller-konstruktion hinnalla millä hyvänsä.

Antisankarit siemailevat tequilaa, puhuvat lakonisia kovispuheita, riutuvat melodramaattisissa tunnekuohuissa, hengaavat baarissa omistajan elkein ja ammuskelevat surutta megakorporaation hitmaneja räjäyttäen yhden AV4:n taivaalta. Loppuhuipennuksessa rokkari järjestää keikan Arasakan naapurissa ja usuttaa fanilaumansa vartijoita vastaan tarjoten yhtiön HR-puolelle töitä tulevaisuudessakin. Sitten rynnitään konttorille ottamaan pomolta luulot pois.

Tarina on roolipelikirjassa siitä harvinaista herkkua, että lukiessa ei kieriskele myötähäpeästä pelintekijän larpatessa kovaksikeitettyä rikoskirjailijaa. Napakka novelli on vanhimmissa versioissa tarkoitettu pelattavaksi ja pelaajat voivat olla joko Silverhandin palkkaamia tyyppejä tai pelata suoraan "oikeilla" henkilöillä, joiden speksit löytyvät marginaaleista. Onkohan kukaan selvinnyt hengissä loppuun asti? Tai väliäkö sillä, ehkä on parempi olla kuollut ja cool, kuin elossa ja ei ollenkaan cool.

Kirja kuvaa jokaisen hahmoluokan paikan Night Cityn ekosysteemissä.

 
Cyberpunk REDin vuoteen 2045 sijoittuvan maailman aikajanalla on tapahtunut kaikenlaista sitten vuoden 2020 jälkeen. Kolmosedikka tuntuu pyyhityn muistista, se on R. Talsorian Gamesin Holiday Special, tuoteperheen äpärälapsi ja musta lammas, inha julkinen salaisuus jonka kaikki mieluummin unohtaisivat.

Neljännen yhtiösodan ragnarökin jälkeen bileissä on raikasta svengiä: megakorporaatioiden valta on pienentynyt, netti mennyt kokonaan uusiksi, Night Cityn vanha keskusta kyhjöttää aavekaupunkina taskukokoisen ydinpommin jäljiltä. Jokainen päivitys timelinella on kuin vaaleanpunaisia rintsikoita avaavan kromisen bikinibeibin kutsu tankotanssiin, pääsylippu turboahdettuihin maailmanlopun bileisiin, missä laserit välkkyvät ruudinkäryisen savun katkussa ja kaiuttimista raikaa Princen 1999: 

War is all around us, my mind says prepare to fight
So if I gotta die I'm gonna listen to my body tonight

Mitä pidemmälle REDiä luen, sitä paremmalta se alkaa maistua. Aselistat tai hassut yksittäiset taistelusäännöt eivät enää häiritse. Fluffin lisäksi kirjasta löytyy taulukkoa toisensa perään, mutta roolipelikirjahan tämä on. Tekstissä on paljon samaa kuin vanhassa, myös suoraa copy/pastea, mutta se toimii edelleen. Tuntuu kuin läppää heittävä, lukijaa suoraan puhutteleva kirjoittaja asuisi Night Cityssä. REDissä on kauttaaltaan vahva imu ja mikä tärkeintä, se herättää himon pelata! Vuosi on 2020 ja Cyberpunk tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan.

Ding a ding a dang a dong dong ding dong
Everywhere I go... - Ministry

Käännettyä Lovecraftia pukinkonttiin

Synkän tulevaisuuden sateisilla kaduilla neonvaloissa välkehtivän joulun 2020 hittituotteet eivät löydy fidget-spinnerin tai C-virusrokotteen suunnalta vaan kotimaisten kustantamoiden uunituoreista Lovecraft-kokoelmista. Jalavan H. P. Lovecraftin parhaat on saanut seurakseen Nysalor-kustannuksen julkaiseman Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita. Tässäpä oiva tilaisuus tutustuttaa perheen pienimmät nassukat 130-vuotiaan kirjailijaneron kauhuklassikoihin. Pikku-Joken peliaika Minecraftin ja Fortniten parissa on päättynyt ja siirtymäriitti kuolleiden puiden kellastuville sivuille painettuun korkeakulttuuriin voi alkaa!

Mikäli fyrkka on piukassa eikä Jokelle voi pleikka femman lisäksi hankkia kuin yhden kirjan, tässä analyyttinen vertailu siitä kummasta opuksesta irtoaa best bang for buck. Jalavan kirjasta ehdinkin jo kirjoittaa muutaman riimun ennen sen julkaisua edellisessä postauksessani, joten suotakoon tasapuolisuuden nimissä hiukan enemmän palstatilaa pienkustantamo Nysalorin kokoelmalle.

Kauhugenren diggareille vähintään yhden Lovecraft-kokoelman lukeminen sisältyy pakollisiin perusopintoihin. Kumpikin näistä ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Molemmista irtoaa yllin kyllin mässyjä kosmisia säväreitä Howard Phillips Lovecraftin tarinoiden ystäville, niin vanhoille, uusille kuin tulevillekin. Kirjojen erot löytyvät käännöstyöstä sekä opuksiin valikoiduista novelleista.

291-sivuinen Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita sisältää viisi novellia ja on kokonaan Lauri Latun suomentama. Nimikkostoorin lisäksi siitä löytyy myös Dagon, Cthulhun kutsu, Kuiskaaja pimeydessä ja Varjo Innsmouthin yllä.

Jalavan H. P. Lovecraftin parhaat sisältää myös novellit Väri avaruudesta ja Varjo Innsmouthin yllä. Näiden lisäksi sivut kätkevät sisäänsä seuraavat tarinat: Herbert West - Elvyttäjä, Hulluuden vuorilla, Charles Dexter Wardin tapaus ja Hautakummun salaisuus. 525-sivuisen mötikän koko selittyy Hullun vuorisaarnan ja Dexter Wardin niin novellimitan kuin lukijan kärsivällisyyden rajoja koettelevilla pienoisromaaneilla.

Kirjat sisältävät siis kaksi samaa novellia, Väri avaruudesta ja Varjo Innsmouthin yllä. Käännökset ovat eri tekijöiden käsialaa, joten laitan tähän vertailun vuoksi pätkän molemmista mutta aloitetaan kiltisti alkuperäisellä:

H. P. Lovecraft: The Complete Fiction
The Colour out of Space (1927)

(Barnes & Noble)

"West of Arkham the hills rise wild, and there are valleys with deep woods that no axe has ever cut. There are dark narrow glens where the trees slope fantastically, and where thin brooklets trickle without ever having caught the glint of sunlight. On the gentler slopes there are farms, ancient and rocky, with squat, moss-coated cottages brooding eternally over old New England secrets in the lee of great ledges; but these are all vacantnow, the wide chimneys crumbling and the shingled sides bulging perilously beneath low gambrel roofs.

The old folk have gone away, and foreigners do not like to live there. French-Canadians have tried it, Italians have tried it, and the Poles have come and departed. It is not bacause of anything that can be seen or heard or handled, but because of something that is imagined. The place is not good for the imagination, and does not bring restful dreams at night."

Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita
Väri avaruudesta

(Nysalor-kustannus, suom. Lauri Lattu)

"Arkhamista länteen mäet kohoavat villeinä, ja niiden välissä on laaksoja, joiden syviin metsiin kirves ei ole koskenut. Synkissä, kapoisissa notkoissa puut kaartuvat ihmeellisillä tavoilla, ja pienet puropahaset valuvat noroina näkemättä koskaan auringonvalon pilkahdusta. Lempeämmillä rinteillä lepää muinaisia ja kivisiä maatiloja, joiden matalat ja sammaleen peittämät mökit murjottavat ikuisesti suurien kallionseinämien suojassa Uuden Englannin salaisuuksia vaalien; mutta nykyisin ne ovat kaikki autioina, savupiiput murenevat ja paanutetut seinät pullistuvat uhkaavasti matalien taitekattojen painon alla.

Vanha kansa on häipynyt, eivätkä ulkopuoliset viihdy siellä. Kanadanranskalaiset ovat yrittäneet, italialaiset ovat yrittäneet, ja puolalaiset ovat tulleet ja menneet. Kyse ei ole mistään näkyvästä tai kuultavasta tai kosketeltavasta vaan jostakin, minkä voi vain kuvitella. Paikka ei tee hyvää mielikuvitukselle eikä anna nukkua rauhassa."

H. P. Lovecraftin parhaat
Väri avaruudesta

(Jalava, suom. Ilkka Äärelä)

"Länteen Arkhamista vuoret kohoavat villeinä ja siellä on laaksoja joiden syviin metsiin ei metsurin kirves ole kajonnut. Pimeissä kapeissa notkoissa puut kasvavat hämmästyttävän kieroiksi ja ohuet purot solisevat ikuisesti piilossa auringonvalolta. Loivempien rinteiden kivisillä tonteilla on vanhoja maatiloja joiden matalat sammaleen peittämät mökkipahat hautovat Uuden-Englannin salaisuuksia räystäidensä varjossa, mutta nykyään ne ovat kaikki hylättyjä; leveät savupiiput rapistuvat ja paanupeitteisten mökkien seinät rakoilevat uhkaavasti matalien harjakattojen alla.

Entiset asukkaat ovat muuttaneet pois eivätkä ulkomaalaiset mielellään asu siellä. Kanadanranskalaiset ovat yrittäneet, italialaiset ovat yrittäneet, puolalaiset ovat tulleet ja aikaa sitten menneet. Kammoksunta ei johdu mistään sellaisesta minkä voi nähdä tai kuulla tai mitä voi koskettaa, vaan jostain jonka voi vain kuvitella asustavan siellä. Paikka ei herätä miellyttäviä mielikuvia eikä suo rauhallista yöunta."

Käännösten erot eivät tämän esimerkin perusteella ole valtavia, mitään ylitsepääsemätöntä estettä kummankaan lukemiselle en löydä. Henkilökohtaisesti fiilaan ehkä aavistuksen enemmän Äärelän suomennoksen sanavalintoja kun taas Latun käännös on selkeästi uskollisempi alkuperäiselle.

Latun toimittaman Väri avaruudesta ja muita cthulhuiluja -kokoelman kaikki suomennokset ovat uusia ja perustuvat alkuperäisiin käsikirjoituksiin tarjoten takakannen mukaan "mahdollisuuden lukea tarinat sellaisina kuin kirjailija olisi ne itse halunnut julkaista". Kokoelman esipuhe tarjoaa ajankohtaisen ja tarkkanäköisen katsauksen Lovecraftiin henkilönä, ristiriitaisuuksineen kaikkineen. Latun mukaan ystävällinen, kiltti ja huumorintajuinen herrasmies oli rasisti elämänsä loppuun asti ja näkee joidenkin ihmisten tarpeen vähätellä tätä seikkaa kumpuavan kenties pelosta, että kirjailijalta yritettäisiin riistää kruunu modernin kauhukirjallisuuden mestarina:

"Rasismi on kuitenkin sikäli merkittävä tekijä Lovecraftin persoonassa, että se paistaa voimakkaasti läpi teksteistä. Itse asiassa se ei ainoastaan paista läpi teksteistä vaan myös antaa useille niistä polttoainetta. Muukalaisten, vierauden ja toiseuden pelko on varsin keskeinen teema Lovecraftin tarinoissa. Samoin useassakin tarinassa esiintyvä rodun tai verenperimän saastuminen ja siitä seuraava degeneraatio ovat voimakkaasti yhteydessä kirjailijan rasistisiin ajatuksiin."

Lattu sivuaa esipuheessaan Lovecraftin laaja-alaista vaikutusta populaarikulttuuriin. Kirjan jälkisanoissa Lattu avaa ja taustoittaa käännöstyötään ja perustelee tarvetta uudelle käännökselle sillä, että aiemmat suomenkieliset sekä monet englanniksi julkaistut versiot perustuvat virheellisiin lähteisiin, ja Lovecraftia itseään kismitti muunneltujen versioiden painaminen. Käännöstyö ei ole ollut mikään iisein duuni, lopputulos on useamman hatunnoston arvoinen kulttuuriteko. Erityismaininnan ansaitsevat myös kirjan lopusta löytyvät jutut Cthulhu-mytologiasta sekä kokoelmaan valituista teksteistä, jotka ovat Latun henkilökohtaisia suosikkeja.

Lattu raottaa myös Lovecraftin itsensä kosmisismiksi nimeämää näkökulmaa, jossa maailmankaikkeuden valtavuuden rinnalla ihmisen olemassaololla ei ole merkitystä. Tässä ateistisessa kosmisen välinpitämättömyyden filosofiassa kauhu on luonteeltaan eksistentiaalista, ihminen on korkeintaan mitätön muurahainen kosmoksessa vaikuttavien Cthulhun kaltaisten olentojen rinnalla.

"Luonnonlakien pettäminen on toinen kauhun lähde Lovecraftin tarinoissa. Se paljastaa ihmismielemme kyvyttömyyden ymmärtää kosmosta sellaisena kuin se todella on", Lattu kirjoittaa.

Jalavan H. P. Lovecraftin parhaat -kokoelman neljäsivuisessa esipuheessa Markku Jalava tiivistää mainiosti Lovecraftin suosion syntyä ja käännöstyötä Suomessa. Kirjailijan ensimmäiset tarinat julkaistiin vuonna 1952 Suomessa Maaseudun Tulevaisuuden sunnuntailiitteessä nimillä Kauhea vanha ukko ja Sivullinen. Jalava avaa kiehtovasti omaa ensikosketustaan Lovecraftiin Riihimäen ja Helsingin välisillä päivittäisillä junamatkoilla 1970-luvun puolivälissä:

"Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa ja Suomalaisessa Kirjakaupassa oli aina hyvä valikoima englanninkielisiä scifi-pokkareita, joita luin ahkerasti pitkillä junamatkoilla. Kerran ostin sattumalta The Case of Charles Dexter Wardin. Minusta tuli heti Lovecraft-fani ja jatkoin tutustumista hänen kirjoihinsa. Luulin silloin, että olen ainoa suomalainen, joka fanittaa Lovecraftia. Olin väärässä."

Lovecraftin tuotanto oli tekijänoikeuden alaista vuoteen 1988 saakka, sen jälkeen julkaisuja onkin sitten tupsahdellut, mutta näköjään ei tarpeeksi, kun kaikenlaisten kokoelmien painokset tuppaavat aika ajoin loppumaan. Näille on siis edelleen tilausta, ja mikäpä olisikaan mukavampi muoto julkaisuille kuin nämä kovakantiset kokoelmat, joiden kautta pikku-Jokkekin pääsee tempautumaan kummallisten tarinoiden imuun joulukuusen juurella aattoillan lempeässä hämyssä, kauan sitten kuolleiden tähtien valon tuikkiessa keskeltä kosmisen tyhjyyden kolkkoa, kylmää pimeyttä...