Yhden roolipeliblogin nousu ja (t)uho

Alkuräjähdys

Perustin tämän blogin seitsemän vuotta sitten. Suurin innoittajani oli mainio Vankityrmiä & Louhikäärmeitä -blogi, joka käsitteli tätä omituista harrastetta niin lystikkäällä ja iskevällä tavalla, että alaleuka loksahti lattiaan silkasta äimistyksestä. Miten näistä jutuista saattoikin kirjoittaa noin vetävästi?

Tähdet olivat muutenkin oikeilla kohdillaan, omassa peliporukassani elettiin jonkinlaista renessanssia harrasteen parissa. Kerrostalojen kehystämään pihapiiriini koko roolipelihässäkän aikoinaan esitellyt lapsinero Jupa oli hypännyt vuosikausien hiljaiselon jälkeen pelinjohtajan rautavaltaistuimelle ja  polkaissut Warhammer Fantasyn käyntiin The Enemy Within -kamppiksella loppukesästä 2010. Tästä versoi monenlaisia eri pelejä ja harraste sai rutkasti kaipaamaansa elähdyttävää kiertopotkua. Kävimme jatkuvasti semiteoreettista keskustelua erilaisista pelisysteemeistä, pelinjohtotyyleistä ja fluffeista.

Mutta miksi et ryhtynyt tubettajaksi?

Mediakenttä oli vuonna 2012 toisen näköinen. Tekstistä ja kuvista koostuvat blogit tuntuivat varteenotettavalta julkaisukanavalta ja tubettajien valtakausi oli vasta aluillaan. Roolipeliskenessä ei ollut enää jäljellä mitään isompaa printtijulkaisua. Roolipelaaja-lehti oli ripustanut hanskat naulaan vuonna 2009, minkä tiimoilta samana vuonna syntyi Roolipelitiedotus skenen keskeiseksi tiedotuskanavaksi. Kotimaiset roolipelifoorumitkin tuntuivat hivenen näivettyneiltä. Luin silti suhteellisen aktiivisesti esimerkiksi Pelilaudan foorumia, joka on sittemmin suljettu ja arkistoitu odottamaan tulevaisuuden kulttuuriarkeologien löytöretkiä.

Henkilökohtainen blogi tuntui luontevalta julkaisukanavalta jakaa oma kokemusta ja näkemystä roolipeleistä. Samalla se kannusti pelaamaan enemmän, sillä niin sai irti parasta sisältöä. Ilman jatkuvaa käytännön pelikontaktia teoreettinen lätinä tuntui etäiseltä nojatuolifilosofoinnilta. Alkuinnostuksen jälkeen huomasin varsin pian, että blogin säännöllinen päivittäminen saisi jäädä haaveeksi, pelien tiellä kun oli siinä määrin muuta elämää opiskelujen ja töiden muodossa. Jollain ideaalitasolla en silti voinut olla fantasioimatta kuinka hienoa olisi julkaista uusi päivitys kerran viikossa, esimerkiksi aina perjantaisin.

Jälkiviisauden ja bloggerin tarjoaman statistiikan myötävaikutuksella on kiehtovaa tarkastella vetovoimaisimpia postauksia. Hiukan yllättäen suosituin blogaus käsittelee lautapeliä. Velhovuoren aarteesta kertovaa juttua on luettu 1473 kertaa, joten ehkä se osui nostalgiahermoon. Seuraavaksi suosituimmat postaukset roikkuvatkin sitten 500 katselun rajamailla. Ylipäänsä sivujen katseluja blogille on tätä kirjoittaessani sen koko elinkaaren aikana siunaantunut yhteensä 29 324. Tämä on keskimäärin noin 349 katselua per kuukausi seitsemän vuoden ajalle jaettuna, mikä ei ole lainkaan hassumpi luku näinkin marginaalisen harrasteen ja kielialueen tiimoilta.

Tosin, vertailun vuoksi vilkaisin mainitsemani Pelilaudan foorumin arkistoa, jossa esimerkiksi pelkästään vuonna 2010 aloitettua Mitä pelejä on tulossa? -keskustelusäiettä oli luettu 25 985 kertaa arkistointiin mennessä.

Välikuolema

Käytännössä tämä blogi kuoli vuonna 2016, samana vuonna kun skippasin töiden vuoksi myös Ropeconin. En viihtynyt enää pelaajana niissä harvoissa peleissä joihin osallistuin, keskittymiskykyni ei riittänyt, kyllästyin kuoliaaksi kesken taistelujen enkä saanut myöskään itse aikaiseksi pelauttaa mitään. Muutuin hankalaksi pelaajaksi, sellaiseksi jokaisen pelinjohtajan painajaiseksi, tyypiksi joka on fyysisesti läsnä mutta jonka mieli vaeltelee jossain muualla. Yritin repiä kiksejä lautapeleistä siinä myös onnistuen, mutta jotain roolipeleille oleellista jäi silti uupumaan, eikä niistä kirjoittaminen tuntunut yhtä mielekkäältä.

Eikä peliharrastus muutenkaan elä missään muulta elämältä suljetussa kammiossa. Perustaessani blogin olin vielä edellisenä syksynä aloittamieni tuoreiden opintojen alkusuoralla, surffaten jonkinlaisella nuoruuden ja aikuisuuden välisellä viimeisellä vapaalla vyöhykkeellä. Tein töitä lähinnä opintojen ohessa. Sittemmin olen ilomielin tarttunut työelämän viekoittelevaan kutsuun ja myynyt sieluani markkinatalouden seireeneille. Ja sainpa lopulta viime joulukuussa kuin ihmeen kaupalla ne opinnotkin suoritettua. Sen tiimoilta olo on pitkästä aikaa vapaampi kuin vuosikausiin ja tuntuu kuin kaistaa olisi vapautunut. Kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Jälleensyntyminen?

Ylipäänsä pöytäroolipeliharrastus tuntuu nykypäivänä voivan yllättävän hyvin ottaen huomioon kuinka monia vapaa-ajan viihdykkeitä moderni teknologia ja kulutuskulttuuri kykenevät meille tarjoilemaan. Sosiaalinen media tulvii erilaisten lifestailien trendsettereitä, mikä on toiminut myös nörttikulttuurin hyväksi. Deborah Ann Wollin ja Joe Mangianellon kaltaiset näyttelijät ovat näyttäneet Youtubessa ja Instagram-tileillään, että pöytäroolipelit (tai ainakin D&D) voivat olla katu-uskottava harraste myös cooleille ja sexyille näyttelijäjulkimoille.

Oikeastaan tuntuu suoranaiselta ihmeeltä, että vielä näin tulevaisuuden vuonna 2019 peliporukat edelleen kerääntyvät isojen pöytien, pureskeltujen lyijykynien, kellastuneiden paperikasojen, painotettujen noppien ja puhkiselattujen sääntökirjojen ääreen nauttimaan roolipelaamisen mustasta magiasta. Ehkä roolipelit ovat jollain myyttien, unien ja alitajunnasta kumpuavan kollektiivisen lajihistorian kautta yhä kosketuksessa ihmiskunnan historian alkuhämärissä luolissa ja leirinuotioilla jaettuun tarinankerrontaperinteeseen.

Mutta verrattuna johonkin valmiiksi käsikirjoitettuun kulttuurituotteeseen, jossa vastaukset on lukittu, kunnon roolipeliseikkailu on aidosti elävä tarina, joka muuttuu ja johon jokainen osallistuja voi vaikuttaa. Ja tämä on asian ydin, kysymys jonka ihminen joutuu ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan: Oletko mieluummin passiivinen kuluttaja ja sivustakatsoja jonkun toisen tarinassa vai aktiivinen, osallistuva toimija yhteisessä tarinassa? Oletko lammas vai susi? Sudella on se etu, että se voi halutessaan pukeutua myös lampaan vaatteisiin tai vaikka isoäidiksi...

Jim Murphyn sanoin: "We live in the renaissance of gaming. This is the best time to be a DM running roleplaying games there's ever been. There's so many game systems, there's so much out there, there's so many new players..."

Jatkuuko blogi? Palaanko pelaajaksi? Yritänkö vielä joskus pelinjohtajana? Onko Free Leaguen Alien se roolipeli, jota koko ihmiskunta on odottanut? Tulevaisuus on hämärän peitossa, aina liikkeessä, eikä ole mitään muuta varmuutta kuin täydellinen epävarmuus. Ainoa pysyvä asia on muutos, joten liitytään Shivan tanssiin! Ja siinä sivussa: Game on, m*therfuckers!!!