tiistai 7. heinäkuuta 2015

Pelaajasta pelintekijäksi

Pesäpallomailaa pitelee Tree Men Gamesin Heikki Sillanpää. Naamioitu henkilö ei liity tapaukseen.

 
Reilu vuosi sitten keväällä kolmen kaveruksen pienessä mobiilipelifirmassa Tree Men Gamesissa elettiin jänniä aikoja. Vuonna 2013 ilmestyneestä esikoisjulkaisu Picnic Rumblesta saadut rahat olivat hupenemassa, eikä uutta peliä ollut tiedossa. Puolivalmiin Ruotu-pelin tuotanto junnasi paikoillaan, eikä pelin ongelmiin keksitty ratkaisua.

"Se oli ihan hauska, mut ei tarpeeks hyvä", toteaa Tree Men Gamesin pelisuunnittelija, graafikko ja musiikintekijä Heikki Sillanpää.

Jotain piti siis keksiä, ja pian.

Ja jotain myös keksittiin. Mutta ennen tarinan voimauttavaa loppuratkaisua on hyvä muistella mistä kaikki oikein alkoi. Ja mikäpä sen parempi paikka muistelulle kuin Tree Men Gamesin Sörnäisissä sijaitseva pieni mutta kodikas toimisto, jonka pöydät notkuvat erilaisia pikkuesineitä; on palkintopokaalia, pesäpallomailaa (sekin palkinto), post it -lappuja ja Walter White -figuuri. Seinää koristavissa tauluissa on hologrammisusia ja HJK:n tyttöjen jalkapallojoukkue vuodelta 1996.

Huoneen ainoan ikkunan edessä on työpiste, jolla istua retkottaa hyväntuulinen kolmekymppinen pelintekijä. Lippalakki ja flanellipaita tuovat mieleen jonkinlaisen urbaanin hipsterityyppisen boheemin. Miten tietokone- ja videopeleistä kiinnostuneesta lapsesta kasvoi yrittäjäksi ryhtynyt pelintekijä?

"Kyl se into on lähteny ihan siitä et faijalla oli kannettava työkone. Yks semmonen aika lousku, sellanen 286:n kannettava, hemmetti, Hilti-salkun kokoinen ja painoinen kaksvärisellä näytöllä oleva tällainen näin", Sillanpää naureskelee.

Elettiin 1980- ja 1990-lukujen taitetta. Tietokoneen mukana tulivat valmiiksi asennetut pelit.

"Sieltä löyty just Accoladen formula-peliä ja tietysti Larry 1. Ja sit joku DOS-ohjekirja kädessä juuri lukeneena armotonta säätöö et pääsee pelaamaan niitä pelejä."

Myös kasibittinen Nintendo ja Game Boy olivat kovassa käytössä. Sillanpään suosikkipeleihin lukeutuvat edelleen Super Mario Bros. 3, The Legend of Zelda ja Bubble Bobble. Varsinaisesta pelin tekemisestä sai tuntumaa 1990-luvun puolivälissä pc:lle ilmestyneen legendaarisen räiskintäpelin parissa.

"Joskus tuli modattuu jotain pelejä. Duke Nukem 3D:n kenttäeditori oli ehkä paras asia ikinä. Siihen meni varmaan yks kokonainen kesä et istu verhot kiinni sisällä ja teki sillä kenttiä. Just sillee et 14-vuotiaana tai jotain. Siitä jäi semmoinen innostuminen, ymmärsi että jos mä editoin tätä tai tota tiedostoa, niin se näkyy tuolla tolleen - et pysty tekee vaikka omia tekstuureita ja kaikkee muuta."

"Siitä innostu siinä vaiheessa, mutta kun ei ollu mitään tollasta kouluu, niin sit se vaan laantu lukioikäisenä. Niinku varmaan aika monella joku nuoruuden harrastus - lukiossa tulee sit uusia harrasteita tilalle."

"Mut ehkä se alkuvaihe on se kaikkein haastavin, löytää se kipinä jostain, et tässä vois olla jotain hauskaa", Sillanpää kuvailee pelin tekemisen prosessia.


 
2000-luvun alussa pelialaa ei pystynyt Suomessa opiskelemaan juuri missään, ainakaan käytännönläheisesti itse tuotantoa, joten kuvataiteesta ja digitaalisesta taiteesta kiinnostunut Sillanpää kävi Turun Digital Arts -linjan. Ammattikorkeakoulun jälkeen hän työskenteli mainostoimistossa verkkosivujen ja graafisen suunnittelun parissa. Pelialan kokemusta karttui muutaman vuoden freelancer-hommista Fathammerilla, jossa hän teki peligrafiikkaa 2D-artistina Nokian Symbian-puhelinten, N-Gagen ja Gizmondo-käsikonsolin peleihin.

Vuonna 2010 Sillanpää haki ja pääsi Aalto-yliopiston uunituoreelle Game Design and Production -maisterilinjalle. Siellä hän myös tapasi tulevat yhtiökumppaninsa Jussi Pullisen ja Toni Enströmin. Kolmikko työskenteli yhdessä monissa kouluprojekteissa ja Tree Men Games oli perustamista vaille valmis.

"Se lähti tossa 2012 keväällä... Eiku vitut, 2013 keväällä. Me mietittiin et mitä tehtäis kesän suhteen - kenelläkään ei ollut kesätöitä. Sit me löydettiin semmonen Aalto-yliopiston osittain järkkäämä systeemi kuin Summer of Startups, mistä sit luvattiin osallistujille jonkin verta käteistä. Ajateltiin et tässähän semmoinen mukava kesätyö, että lähetetäänpä hakemus."

Opiskelukaverit tekivät lyhyen videon ja luonnoksen pelistä, josta tulisi esikoisjulkaisu Picnic Rumble. Hakemus hyväksyttiin ja pian miehet istuivatkin jo startup-yrittäjän arkea käsittelevillä luennoilla.

"En tiedä jäikö meille niistä mitään päähän, mutta sitä oli siinä aika paljon", Sillanpää muistelee.

Kaverukset tarjosivat peliä myös Nokian ja Microsoftin rahoittamalle AppCampus -rahoitussysteemille. Valmiina oli pelin tunnelmaa kuvaava After Effectsillä animoitu video ja teknologinen demo, josta näki että peli osataan myös toteuttaa.

"Me päästiin siihen mukaan. Niillä oli semmoinen ehto, että pitää julkaista peli Windows Phonelle ja pitää olla oikee yhtiö. Sit me jotenki ajauduttiin siihen hommaan ja perustettiin osakeyhtiö ja siitä se sit niinku lähti."

Picnic Rumble julkaistiin Windows Phonelle marraskuussa 2013. Kaupallinen menestys oli vaisua, vaikka peli oli Sillanpään mielestä hyvä ja arvostelutkin "ihan ok".

"Yhdessä tai yksin jonkin näköinen idea, ja sit se pitää yrittää myydä kahdelle muulle. Välillä onnistuu, välillä ei."


 
"Aloitettiin tekemään sellaista peliä kuin Ruotu heti Picnic Rumblen jälkeen ja se saatiin ehkäpä puoliks valmiiks, mut sit me huomattiin et siin on ongelmii jota me ei ihan just nyt osata ratkaista. Me aika pitkään junnattiin paikoillaan, eikä vaan tajuttu miten tästä saisi oikeesti hyvän", Sillanpää muistelee.

Elettiin kevättä 2014. Firman rahat olivat hiipumassa ja Ruotu-pelin tuotanto oli jäissä. Jotain piti keksiä.

"Mä näin sellaisen hassun videon internetissä, missä sellainen pieni auto ajaa poliiseja karkuun ja sit siin on Benny Hillin tunnari taustalla. Ja se autoilija piti niitä kyttiä ihan sillee pilkkanaan, et se veti sillai jotain donitseja niitten ympäri ja muuta, motarilla kikkaili, vähän niinku O. J. Simpson -video, mut vähän erilainen."

"Mä näin sen ja - se oli just sitä aikaa et nyt ois kiva tehdä joku pieni hauska juttu - sit mä lähetin sen vaan Tonille ja Jussille et lol tää on hauska, voidaanko tehdä tällanen. Ei siin menny hirveenkään kauaa et Toni oli tehny ensimmäisen version, missä semmonen laatikko liikkuu 3D-tasolla ja toinen laatikko seuraa sitä. Ja siitä sitä lähettiin veistelee."

Syntyi takaa-ajosimulaattoriksi tituleerattu Pako, lintuperspektiivistä pelattava peli, jossa kaahataan poliiseja karkuun. Sillanpäätä kiehtoi Flappy Birdin tunnetuksi tekemä rage quit -genre, eli yksinkertaiseen ideaan pohjautuva peli, joka on silti hankala ja haastava. Myös Hotline Miami innoitti pelintekijää, erityisesti sen tavassa heittää pelaaja game overin iskiessä takaisin lähtöruutuun niin nopeasti, että kynnys jatkaa peliä on lähes olematon.

"Se luuppi toimii tosi hyvin. Siihen mekin yritettiin nähdä varsinkin siinä alussa paljon vaivaa. Et siinä vaiheessa kun sä romutat sen auton, niin ennen kuin sä edes ehdit miettii sitä niin sä oot jo uudelleen ajamassa."

Pako valmistui neljässä viikossa ja se julkaistiin Windows Phonelle toukokuussa 2014.

"Toki se ensimmäinen olikin ehkä just vähä semmonen, et tää on tosi nopeesti tehty, mut meillä oli sellainen tilanne että tässä ei oo mitään hävittävää. Me tajuttiin et meillä on rahat ihan just kohta loppu - et tehdään nyt jotain hauskaa ainakin vielä tässä näin."

"Sit saatiin se ulos ja se lähti tosi nopeesti Windows Phonella - missä markkinat on aika pienet - , se oli täysin ilmainen eikä siinä ollu mitään mainoksia, menee tosi nopeesti aika hyvin. Me oltiin tosi yllättyneitä siitä."

"Sen jälkeen me päätettiin et hitto, laajennetaan tätä vähäsen vielä!"

"On siinä bisnesasioita aika paljonkin, mut niitä hoitaa meillä Jussi ja Toni sitten koodaa." 


   
Pako on sittemmin julkaistu myös iOS:illa ja Androidilla. Sitä on ladattu noin kaksi miljoonaa kertaa ja se on noussut latauslistojen kärkeen 19:ssä eri maassa. Yhdysvalloissa peli on komeillut listoilla racing-pelien ykkösenä ja arcade-pelien kakkosena.

"Kyl se meille suosituin on sillei pitkällä tähtäimellä Jenkeissä. Sieltä on tullu isoin määrä latauksia. Jenkit on melkein yhtä paljon päivässä kuin koko muu maailma päivässä suurin piirtein."

Tree Men Games tuottaa Pakoon jatkuvasti lisää sisältöä. Peliin ilmestyy uusia kenttiä, jotka ovat ilmaisia pelin jo ostaneille. Kolmen kaveruksen firmalla tuntuukin menevän aika kivasti.

"Kyl me pärjätään, kyl me elätetään ittemme tällä näin", Sillanpää naureskelee.

Entäpä millaista on pyörittää yritystä kavereiden kanssa?

"Kyl se sillee sujuu ihan hyvin, et siihen jossain vaiheessa tottuu tekee ystävien kanssa, et ymmärtää koska on oikee aika sillee olla tiukkana ja koska ei. Totta kai nyt aina välillä pitää, meilläki aina sellaista meuhkaamista välillä on, mutta sen tietää et se kuuluu asiaan, et eipä siinä sitte. Mut aika moni asia menee sit juuri sen takia helpommin, kun kavereiden kanssa tekee."

Pelien tekemisestä kiinnostuneille nuorille Sillanpää suosittelee ilmaisten peli-engineitten opiskelua, kuten Unitya ja Game Makeria.

"Niitä vaan ja kannattaa vaan tehdä, siinä sitä oppii. Tai sanotaanko näin, et kannattaa tehdä ja yrittää saada jotain valmiiks. Ja sit siirtyä tekemään uudestaan parempi valmiiks. Et ei ehkä aloittaa jostain megalomaanisesta ideasta. Et vaikka meidänkin Picnic Rumble oli aika yksinkertainen peli, niin siinäkin oli tiettyjä suuruudenhulluja elementtejä..."

***



Heikki Sillanpään tämän hetken Top 3 -suosikkipelit:

1. Spelunky

"Kestosuosikki. Tasohyppelypelin ja rogueliken risteytys, missä edetään sellaisissa helvetin vaikeissa kaivoksissa ynnä muissa, kerätään aarteita ja yritetään päästä koko peli läpitte. Mä oon nyt pelannu sitä lähemmäs puoltoista vuotta ja mä en oo vieläkään päässy läpi. Mut koska siin on idiksenä se et se generoi joka pelikerralla ne kentät erilaisiksi, eikä siinä voi opetella ulkoa, niin sit sun pitää vaan oppia pelaamaan sitä paremmin."

2. Hotline Miami 2

"Viime aikoina mikä tuli sahattuu läpi. Sitä jopa sillee oikeen odotti et se tulee. Sit siitä on sen jälkeen lukenu juonikuvioita Redditistä ynnä muualta, koska siinä on hyvin mielenkiintoisesti kerrottu tarina, mikä tapahtuu monella eri vuosikymmenellä."

3. Alto's Adventure

"Ihan kirkkaasti paras ja nätein mobiilipeli mitä mä oon pelannu hetkeen. Et ku tätä alko pelaa ni silloin oikeen niinku vitutti et ku tää on näin siisti. Että tällaistenkin kanssa täs joutuu kilpailee. Se on tommonen niinku endless runner -tyyppinen peli mut tossa lumilautaillaan Andeilla. Se on vaan yksinkertaisesti helvetin kaunis ja mukava peli."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti