Mutant Epoch: The Crevice, osa 1

Aloitimme sunnuntaina Jupan vetämän Mutant Epochin. Kyseessä on William McAuslandin luoma postapokalyptinen D&D legendaarisen  Gamma Worldin hengessä. Sääntömekaniikka pohjaa d100-systeemiin. Hahmot luotiin täysin pelin ehdoilla noppaa heitellen, mitään valinnanvaraa ei pelaajilla ollut. Hahmogalleriasta tuli melko värikäs: ryhmästä löytyy kaksi mutanttia, taistelukyborgi, bioreplikantti ja jopa yksi ”puhdas” ihminen.

Aloitusseikkailuksi Jupa valitsi The Crevicen.

Vuosi on noin 2346. Romahduksen jälkeisessä maailmassa vanha tekniikka on haluttua. Viisihenkinen ryhmämme on matkannut Pitfordista erääseen pahamaineiseen rauniokaupunkiin aarteiden toivossa. Hevoset on jätetty jonkin matkan päässä sijaitsevan rakennuksen suojaan.

Jostain kauempaa kuuluu kirkumista, apinamaisia urahduksia ja laukauksia. Äänet loppuvat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Jatkamme matkaa, kunnes erään kadun kulmassa edestämme alkaa kuulua tasaisena toistuvia jysähdyksiä. Jotain isoa on lähestymässä. Pujahdamme viereisen rakennuksen seinässä olevasta halkeamasta sisään. Seuraamme käytävää varastohalliin, joka on täynnä laatikoita ja tynnyreitä.

Ryhmämme taistelukyborgi Desert Eagle kurkistaa seinän halkeamasta kadulle päälaeltaan aukeavasta luukusta nousevan, 360 astetta näkevän mekaanisen silmänsä avulla. Eagle palaa varastohalliin ja kertoo nähneensä noin 5-metrisen liskon pälyilemässä ympärilleen.

Varastohalli osoittautuu melkoiseksi aarreaitaksi ihmishahmolleni Jimmy-Bobille, joka löytää muun muassa kaasunaamarin, Rambo-veitsen, pienen peilin, pihdit ja vastamyrkkyinjektion. Todelliseen kultasuoneen osuu kuitenkin Mikan replikantti X-88, joka löytää täysinäisen tynnyrin raakaöljyä. Rakennus vaikuttaa muutenkin tutkimisen arvoiselta, joten päätämme ottaa tynnyrin mukaan vasta paluumatkalla.

William McAusland vastaa myös pelin runsaasta kuvituksesta.

Varastohallin lattian pölykerrosta rikkovat suhteellisen tuoreen näköiset jäljet. Kurkistamme suurten, raollaan olevien ovien välistä seuraavalle käytävälle. Hämärällä käytävällä lojuvan romun seassa makaa noin kaksimetrinen hyönteinen. Olennon päästä törröttää luinen putki.

86-senttisen, vuohijalkaisen mutanttivahvistuksemme Goblinin (Jarin hahmo) hiipiessä käytävälle hyönteinen havahtuu. Sihisevä olento syöksee otsansa luuputkesta limaa, jonka Goblin torjuu romusta rakentamallaan kilvellä. Lima syövyttää kilpeä ja siinä näyttää möyrivän jonkinlaisia pieniä toukkia. Goblin tiputtaa kilpensä ja perääntyy.

Peloton ja väkivahva replikanttimme X-88 lähtee juoksemaan kohti ötökkää viidakkoveitsi kädessään. Jimmy-Bob säestää hyökkäystä jousellaan. Valitettavasti nuoli uppoaa X-88:n vasempaan pakaraan. Tämä ei hidasta replikantin vauhtia, kuten ei myöskään keinotekoisen miehen päälle satava limainen happosade. Ryhmämme älykkö, isopäinen mutantti Karcost ampuu jättiläistorakkaa tarkkuuskiväärillään.

Desert Eagle kaivaa rynnäkkökiväärinsä, jonka lippaassa on kokonaiset kaksi luotia. Ensimmäinen ammus osuu tulilinjalla kekkuloinutta Goblinia olkapäähän.

”Mä en koskaan ammu toista kertaa huti”, toteaa itsevarma kyborgi ja ampuu toisen luotinsa ohi.

X-88 hyppää ilmaan ja survaisee hyönteistä viidakkoveitsellään. Jimmy-Bobin nuoli uppoaa olentoon, samoin kuin Goblinin käteen ilmestynyt sininen energiamiekka. Iskuja satelee siihen malliin, että ötökkä on pian pakotettu siirtymään ajasta ikuisuuteen.

Happolima on syövyttänyt X-88:n ihoa, jonka sisään toukat ovat kaivautuneet möyrimään. Jimmy-Bob kokeilee onneaan ja piikittää replikanttiin vastamyrkkyinjektion.

Käytävän päästä löytyy kaksi suurta teräsovea. Toinen on romahtanut saranoiltaan ja johtaa pimeään huoneeseen. Vastapäinen ovi on ehjä ja siinä on numerokoodin vaativa elektroninen lukko.

Lukkoa ihmetellessämme kuulemme askelia. Selustaamme on hiipinyt viisi skullockia. Neljä näistä ihmissyöjäraakalaisista on aseistautunut keihäillä. Viides vaikuttaa pomolta: sillä on toisessa kädessään haulikko ja toisessa kranaatti.

To be continued...

Mutant Epoch: The Crevice, osa 2

Tauolla olevat kampanjat

Jupa ilmoitti pistävänsä Mutant Epoch -sessiot pystyyn kahden viikon sisällä. Sitä odotellessa päätin listata muutamia peliporukaltamme kesken jääneitä kampanjaluonteisia pelejä.

  

Warhammer Fantasy Roleplay   

Jupan melko tarkkaan kaksi vuotta sitten aloittama legendaarinen The Enemy Within -kampanja on ollut tauolla noin puolitoista vuotta. Saimme tämän parissa aikaan mukavan rutiinin pelaamalla joka viikonloppu aina lauantaisin tai sunnuntaisin. Oma mielenkiintoni alkoi jossain vaiheessa hiipua, pelin maailma ja junaraiteille pakotettu juonenkuljetus eivät jaksaneet viihdyttää enää pidemmän päälle. Kyllästyin myös omaan hahmooni, joka oli kliseinen baaritappelija, jolle en keksinyt yhtään kiinnostavaa koukkua. Nyt on alkanut mieli muuttua, ja tämä tuntuu taas jatkamisen arvoiselta – ihan vain jotta näkisi mitä seuraavaksi tapahtuu.

    

    

    

Pendragon

Toinen Jupan vetämä tauolle jäänyt peli. En ollut mukana alusta asti, joten tuomitsen pelin pelkästään muutamien sessioiden perusteella. Kuningas Arthurin legendoihin perustuva ritariromantiikka kiinnosti (katsoin innostuksissani uudelleen Boormanin Excaliburin), mutta itse peli jätti pahan maun. The Great Pendragon Campaign saa yllä mainitun Warhammer-kampanjan tuntumaan hiekkalaatikolta. Kesäiset sotaretket olivat pelkkää pelinjohtajan kuvailemaa tarinaa, jossa pelaajat pääsivät heittämään noppaa tasaisin väliajoin seuraavissa taisteluissa, joissa mihinkään muuhun ei päässyt vaikuttamaan. Kun pelaajan ainoat vapaasti päätettävät valinnat liittyivät oman kartanon virittelyyn talvivaiheen aikana, ei peli juurikaan kutitellut meikäläisen mielihyväkeskuksia.

   

Star Wars

Jarin luotsaama kotikutoinen kampanja potkaistiin käyntiin syksyllä 2010. Taukoja on ollut, mutta edelliset sessiot ovat vielä elävästi mielessä. Darth Vaderin metsästäessä viimeisiä jedejä Imperiumi pakkovärväsi pelaajahahmot tykinruuaksi. Asepalvelus ei maittanut, joten storm trooper -haarniskat jäivät taistelutantereelle tulikasteesta selviytyneiden ryhtyessä rintamakarkureiksi. Tyylilajiltaan peli on vahvasti pimeälle puolelle kallistunutta, laittoman bisneksen kiemuroissa sykkivää, kyberpunkin ja spagettilänkkärien sävyttämää kostoretkeä. Taustalla soi Tron: Legacyn mainio – varsinaista elokuvaa noin 1000 kertaa parempi – soundtrack, joka tarjoilee pelin henkeen sopivia tunnelmia. Sisältää niin iisimpää maalailua ja hyvää nostatusta kuin retrofuturistista diskojytääkin. Sopii muidenkin science fiction -pelien taustalle.

E.N.O.C. – pois jäänyttä kuvitusta

Kaivelin internetin syövereistä – Nasta Designin sivuilta – muutaman kuvan, jotka eivät mahtuneet ainakaan ENOC – Operaatio Eisenbergin version 1.1 (2011) sivuille. Kaikki alta löytyvät kuvat ovat käsittääkseni Tuuli Juntusen piirtämiä. Konstaapeli Hartman on muuten samanlainen kuin kirjassa, mutta tässä hänellä ei ole talvivaatteita.
  

  

 

   
Good stuff. Täältä löytyy pelikirjan sivuille päätynyttä kuvitusta. Myös Jaakko Tyhtilän jälki ansaitsee tulla mainituksi. Kokonaisuus yltää helposti kotimaisen roolipelikuvituksen kärkisijoille.

Ropecon 2012 – lyhyestä virsi kaunis

Tämän vuoden Ropecon-visiitti jäi osaltani valitettavan lyhyeksi, ehdin paikalle vasta tänään iltapäivällä. Jos viime conin  kohokohtia olivat Rami Sihvon mainio (Pandorum-leffan innoittama) Heimot-seikkailu ja Ville Vuorelan omista peleistään pitämä esitelmä, niin tällä kertaa kiinnostavimmaksi osoittautui Vuorelan katsaus Stalker-roolipeliin sekä muihin Strugatskien Roadside Picnic -romaanin innoittamiin teoksiin, joissa möyritään Vyöhykkeillä. Käsiteltävänä oli niin leffoja ja kirjallisuutta kuin tietokonepelejäkin. Vuorela on helkkarin hyvä esiintyjä ja aihekin mitä mielenkiintoisin. Äänitin koko jutun, joten laittanen parhaat palat jossain vaiheessa tännekin.

Kaubamajassa hypistelin käytetyn Lamentations of the Flame Princess -laatikon sisältöä. 30 euroa oli kuitenkin liikaa pelkästä uteliaisuudesta maksettavaksi, kirjahyllyssä kun lepää jo ihan tarpeeksi pelaamattomia pelejä. Jokin siinä silti kiehtoo.

Ilahduin valtavasti löytäessäni eräältä tiskiltä Roolipelaaja-lehtiä. Lehden ostamisen lopettaminen yhdeksän ensimmäisen numeron jälkeen on kaduttanut aina tasaisin väliajoin. Ostin kaikki itseltäni puuttuvat numerot sekä itselläni jo olleet, paketti kun tuli irtonumeroita halvemmaksi.

Siinä se Ropecon sitten osaltani olikin. 14 numeroa lukematonta suomalaista roolipelihistoriaa odottaa, joten ei parane valittaa.

OpenQuest: Luolakomppauksen aakkosia, osa 2

Sunnuntaista paluuta OpenQuestin säännöillä pelaamaamme luolaseikkailuun varjosti kahden pelaajan puuttuminen. Rangaistakseen poissaolevia Jupa antoi hahmot meidän huomaamme. Tästä revittiin tietysti oma huumorinsa.

Syystä tai toisesta suurin osa peliajasta kului off game -läpän merkeissä. Luolakomppausnoviisi Jari hämmästeli yleensäkin lajin järkevyyttä, samalla kun me muut mehustelimme lapsuutemme luolaseikkailumuistoilla. Jaria kehotettiin suhtautumaan luolakomppaukseen kuin Linnanmäen Vekkulaan.

Täysin off topiccina Mika kertoi menevänsä katsomaan The Expendables 2:n Van Dammen ansiosta. Päätökseen vaikutti suurelta osin Mikan hiljattain näkemä Van Damme -dokumentti, jossa näyttelijälegenda kertoo avoimesti elämästään huumeongelmineen kaikkineen.

Suunnittelimme pelin ohessa myös omaa fantasiamaailmaa, jossa haltiat olisivat Dyynin Harkonnenien kaltaista rappeutunutta sisäsiittoista eliittiä, joka orjuuttaa muita kansoja. Örkit taas olisivat kurinalaista spartalaista soturikansaa tiukkoine kunniakoodeineen. Maahisten kaltainen tuholaismainen pikkuväki piinaisi ihmisiä erityisesti maaseudulla, ja näiden populaatiota yritettäisiin harventaa vastaavilla tappo-operaatioilla kuin city-kanienkin. Aiheen pariin joutunee vielä palaamaan.

Mutta nyt viimein itse asiaan.

Madman komentaa Rexin ottamaan tomuksi hajonneen vanhuksen tuhkat mukaan. Rex tekee työtä käskettyä ja lapioi tuhkat käsipelillä varastoon. Palaamme tutkimattomille käytäville kasvi- ja peilihuoneen läpi kulkien.

Matkalla Krynn (Mika) rupattelee velho Magmarin (Jari) kanssa. Magmar brassailee opiskelevansa velhoakatemiassa ja kertoo koluavansa luolastoja kerätäkseen maagisia esineitä kouluunsa vietäväksi. Krynn utelee, millä perusteilla koulu valitsee oppilaansa.

Jutustelu katkeaa, kun pimeän luolaston katosta tippuu ensimmäisenä kulkevan Rexin päälle vihreää, syövyttävää limaa. Rexin jalka palaa pahasti. Nappaamme lyhdyistämme tulen keppeihin, joilla tökkien kärvennämme lattialle levinneitä limaklönttejä. Tulen puhdistavassa kosketuksessa limat kuihtuvat sihahtaen vaarattomiksi.

Saavumme tilaan, jonka kristallilattia hehkuu sykkien moniväristä valoa. Seinillä on riimuja, joita Magmar merkitsee muistiinpanoihinsa. Jatkamme matkaa, kunnes löydämme suljetun oven takaa tutkimattoman huoneen.

Ensimmäisenä silmiimme osuu sänky, jolla makaa seittiin kääritty mies. Huoneen toisella seinustalla istuu pöydän päässä kaunis nuori nainen, yllään likainen hääasu. Naisella vaikuttaa olevan ateriointi kesken, hän järsii veristä irtokättä.

Madman puhuttelee neitoa herrasmiesmäiseen tapaansa: ”Hei, sinä!”

Samalla Krynn kuulee sängyn alta kummallista ulinaa, hinkkausta ja rapinaa. Kaksi epäkuolleen näköistä hemmoa ryömii sängyn alta ihmisten ilmoille. Krynnin miekka heilahtaa ja ensimmäisen epäkuolleen pää mötkähtää lattialle Madmanin iskiessä toisen vainaan entistäkin elottomammaksi.

Nainen kiljuu vääntäen kasvonsa hirviömäiseen irvistykseen. Olento syöksyy Magmarin kimppuun upottaen terävät hampaansa velhon kaulaan. Magmar ampuu sormenpäistään sähköä Jedin paluun Keisarin tyyliin kärventäen naispaholaisen, joka luhistuu savuavana maahan.

Naisen sormuksesta löytyy kirjoitus: ”Kuolemakaan ei meitä erota”. Nappaamme sormuksen mukaamme.

Seitteihin kääritty mies osoittautuu kuolleeksi. Ruumiin toinen käsi on revitty irti. Pengomme paikat ja jatkamme matkaa.

Viimeisessä löytämässämme huoneessa lojuu isojen kivenlohkareiden edessä kaksi vanhaa miekkaa ja kilpi. Lohkareiden alta mönkii esiin neljä miekoin ja kilvin aseistautunutta, rääsyihin pukeutunutta luurankoa. Modulok ja Madman mörssäävät aikailematta kahdesta ensimmäisestä luumurskaa. Yksi luurangoista sivaltaa miekallaan Krynniä Modulokin lähettäessä vielä yhden luukasan autuaammille metsästysmaille.

  

Luurankosotureita Ray Harryhausenin tapaan elokuvassa Taistelu kultaisesta taljasta (Jason and the Argonauts, 1963).

   

Sitten seuraa jotain ennennäkemätöntä: Krynn yrittää riisua viimeisen luurangon aseista! Temppu, jota ei kukaan ole peleissämme aiemmin yrittänyt. Idea saa välittömästi täyden tukemme. Pyörimme luurankopolon ympärillä sopivaa tilaisuutta odottaen.

Krynn lyö luurangolta miekan kädestä. Rex nappaa olennosta molemmin käsin kiinni ja he rämähtävät maahan. Luurangon vasen käsi irtoaa rytäkässä, mutta olento säilyy muuten ehjänä. Rex ja Madman pitelevät luurankoa aloillaan samalla kun me muut sidomme sen käden ja jalat yhteen. Lopulta luuranko on pitävässä nipussa.

Kielettömän olennon kuulustelu ei käy päinsä, luurangon puhe kun on pelkkää luista hampaiden kalinaa. Lähdemme kohti luolan suuaukkoa. Matkalla visioimme kummallisten olentojen kiertävän näyttelyn, jolla voisimme lyödä rahoiksi. Tästä luurangosta tulee ensimmäinen esiintyjämme. Tajuaakohan raukka mihin on joutumassa?

Luolan suuaukolla suunnitelmiimme tulee muutos, luuranko nimittäin lopettaa sätkimisensä ja notkahtaa veltoksi. Olennon elinvoima taisi ehtyä. Sanat eivät riitä kuvaamaan ryhmämme pettymystä.

Tallustelemme ulkona odottavaan talviyöhön ja aloitamme pitkän matkan alas.