Stephen Kingin Usva

Jos tämä ei ole täydellinen kansikuva kauhukirjalle, niin en edes halua tietää mikä on.

Halloween, kekri ja pyhäinpäivä lähestyvät, joten turha odotella yhtään oivallisempaa hetkeä sammuttaa valot, sytyttää kynttilät ja kaivaa kirjahyllystä joku hyytävä kauhukirja synkkien iltojen ratoksi. Aloitetaan vaikkapa jostain modernista klassikosta.

Stephen Kingin novellikokoelma Skeleton Crew vuodelta 1985 julkaistiin täällä meillä pohjolassa kahdessa osassa vuonna 1991. Ensimmäinen kirja Jälkeen keskiyön sisältää yhdeksän juttua, joista pisin ja mieleenpainuvin on Usva. Muiden kertomusten taso heittelee, mutta Usva on enemmän kuin riittävä syy tämän lukemiseen. Ja parempi ollakin, sillä mokoma rohmuaa puolet kirjan sivumäärästä.

Tarina kertoo perheenisästä, joka lähtee poikansa kanssa kauppareissulle. Omituinen sakea usva leviää pikkukaupungin kaduille. Usvan keskellä tuntuu liikkuvan jotain, joka ei taida olla tästä maailmasta. Kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi ja isä huomaa jääneensä jumiin kauppaan.

Kaupassa asiakkaiden hermot ovat kireällä, eikä aikaakaan kun porukka alkaa virittäytyä maailmanlopun meininkiin. Sekoboltsi uskonnollinen lahko tästä sopasta vielä puuttuikin. Koronapandemian jälkeisessä tosimaailmassa tämmöinen sekoaminen kriisitilanteessa ei tunnu enää laisinkaan epäuskottavalta. Iso osa Usvan viehätysvoimasta syntyy sen tavasta kuvata ihan tavallisia ihmisiä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Tarvitseeko enempää edes sanoa?

Oli ilo huomata kuinka paljon vaikutteita Playstationin ensimmäinen Silent Hill -peli vuodelta 1999 on tästä napannut. Kaduilla näkyvyyden peittävä sumu ja sen keskeltä ilmestyvät olennot ovat kuin suoraan tämän kirjan sivuilta karanneita. Myös tunnelmassa on jotain hyvinkin samankaltaista, jonkinlainen vaikeammin sanoitettava, häiritsevästi taustalla särisevä, kolkko ja lohduton taajuus.

Usvasta on tehty myös vuonna 2007 ilmestynyt leffa The Mist, joka on muistaakseni ihan kelvollinen kauhupläjäys. Diggailin silti aikoinaan enemmän sitä ensimmäistä Silent Hill -filmatisointia vuodelta 2006. En uskalla kurkistaa kuinka arvokkaasti kummankaan leffan efektipuoli on kestänyt ajan hammasta. Onneksi pienoisromaani itsessään toimii taatusti yhtä karmivasti kuin ilmestyessään.

Roolipelejä varten tässä on hopeatarjottimella valmiit ainekset yhden illan kauhuseikkailuun. Suljettu tila täynnä sekalaista riitaisaa porukkaa, ulkona väijyy näkymätön uhka, ja on vain ajan kysymys milloin jotain iljettävää pääsee tunkeutumaan sisälle...

Cyberpunk: Jupiter Incident

Mika heitti meille sunnuntaina Cyberpunk REDillä yhden illan seikkailun Jupiter Incident - I Still Believe. Varsinainen kampanjamme sijoittuu Night Cityyn, mutta nyt saimme pelata maapallon ulkopuolisen avaruusvaltion L5-sylinterimaailman hahmoja osana avaruusaluksen miehistöä matkalla Jupiterin kuuhun jäälouhokselle.

Reissu on osa filantrooppi Walther Gaussin vuonna 2036 käynnistämää hanketta, jonka tavoitteena on luoda Marsista uusi maapallo. Ideana on vissiin löytää Europa-kuusta vedenalaista elämää tai mitä lie näytteitä. Tekoälyn ohjaamat mechat ovat jo paikalla poraamassa jääkuorta.

Vietämme suurimman osan matkasta kryounessa linkitettynä braindance-staasiin. Perillä aurinkomyrsky rikkoo reletorneja ja osan mechoista. Radiomme vastaanottaa vieraan kaiun, joka tulee 120 valovuoden päästä Leijonan tähdistön takaa. Mistä ikinä onkaan kyse, on se liian kaukana meille.

Suoritamme tehtävämme ja keräämme näytteet. Paluumatkalla heräämme kesken kaiken unesta. Löydämme ilmalukon vierestä kuolleen tutkijan ja huomaamme sekä kapteenin että viestintäupseerin kadonneen. Aluksemme on törmännyt Marsin Deimos-kuun avaruusasemaan.

Pelinjohtaja oli päättänyt, että tämä seikkailu on one-shot, joka kestää tasan neljä tuntia.

Saamme aluksen hallintaamme ja telakoidumme asemalle. Radiotaajuudella on taas häiriöääniä, kuin outoa musiikkia. Ilmalukosta päästyämme avaruuspukuinen tyyppi tanssii meitä kohti ja paljastuu painajaismaiseksi hirviöksi. Ammumme olennon, mutta niitä on lisää ja ne vastaavat tuleen. Onnistumme kukistamaan kummajaiset ja korjaamme aluksemme.

Paluumatkalla yksi hahmoista onnistuu COOL-heitossa ja löytää valvontakierroksellaan kapteenin hytistä Marsin avaruushirviöistä kertovia pulp-sarjakuvia sekä kapteenille suunnatun karmivan viestin: "Kun kierto päättyy sulkekaa apulaisina toimineet synteetit..."

Löydön tehneen hahmon mieli järkkyy hänen oivaltaessaan, että me olemme nuo viestissä mainitut keinomuistoilla varustetut synteetit. Hän palaa kylmänviileään järjenkäyttöön ja päättelee meidän menneen epäkuntoon aurinkomyrskyn myötä. Myrsky ja Jupiterin avaruussäteily vahingoittivat myös ihmismiehistön neuralwarea. Oma todellisuutemme vääristyi. Avaruusasemalla teurastamamme hirviöt olivat oikeita ihmisiä.

Tapahtuneella on väistämättä poliittiset mittasuhteet. Kotimaailmassamme L5:ssä meitä pidetään taatusti terroristeina ja parhaassakin tapauksessa epäkuntoon menneinä orgaanisina koneina. Maapallon suuryhtiöt ja kansallisvaltiot eivät olisi yhtään vähemmän uteliaita, mutta maksaisivat tästä lastista maltaita skandaalin uhallakin, ja kenties sinne olisi helpompi kadota.

Valaistunut hahmo päättää lähettää meidän muiden jo uinuvien synteettien horroskapselit kauas ulkoavaruuteen kuolemaan. Aluksen hän suuntaa kohti Kalifornian rannikkoa. Mikäli onni on myötä, hänen pitäisi olla perillä loppukesästä 2050.

Sen pituinen se. Kauniita unia...

Ruuhkaa käytävällä... Sopu sijaa tekee, epäsopu vielä enemmän!

Kappas vain, Deimoksen asema vaikuttaisi olevan avaruushirviöiden vallassa.
Aika putsata paikat Auri Kanasen tyyliin!