Vuoden kulttuuriteko – Uuden sukupolven paluu

Tähtilaiva Enterprisen miehistö poseeraa.

”Space: the final frontier...”                                                      

 

Kutonen (entinen The Voice) aloittaa lupaavasti: Twin Peaksin lisäksi kanava on nimittäin alkanut esittää Star Trek: The Next Generationia arkipäivisin klo 18 (uusinta 00.30). Tänään esitettiin kuudes jakso (Where No One Has Gone Before), mutta vielä ehtii hyvin mukaan. Kyseessä on nimittäin sarja, jonka jaksot ovat old school -tyyliin onnistuneesti yksittäispakattuja (paitsi ne harvat kaksiosaiset). Jaksojen välistä jääminen ei siis monen nykysarjan tapaan vie pohjaa sarjan seuraamiselta.

 

Suomessa aikoinaan Star Trek: Uusi sukupolvi -nimellä esitettyä sarjaa tehtiin seitsemän tuotantokautta vuosina 1987–1994. Jo pelkästään ykköskaudessa on 26 jaksoa. Taso vaihtelee, mutta parhaimmillaan meno on mahtavaa hyvien scifi-ideoiden yhdistyessä kiinnostaviin henkilöhahmoihin ja mielenkiintoiseen maailmaan. Ihmiskunnan tulevaisuus – kolmannen maailmansodan jälkeinen – näyttää vaihteeksi valoisalta. Ihminen on noussut moraaliltaan oman aikamme homo sapiensia korkeammalle tasolle ja päässyt hyödyntämään paremmin koko potentiaaliaan.

 

Tähtilaivan uljas miehistö tutkii avaruuden käymättömiä korpimaita ja kohtaa jatkuvasti monenlaisia, usein ihmiskunnan menneisyydestä muistuttavia alkukantaisia kulttuureita. Ihmiset eivät väkisin tyrkytä muille omia arvojaan, vaan lähestyvät vieraita kulttuureita kunnioittavasti. Näiden asioihin sekaannutaan ainoastaan silloin kun se on välttämätöntä.

 

Ongelmien ratkaisussa Enterprisen miehistö turvautuu aina ensisijaisesti diplomatiaan. Ehdan tieteisfiktion tapaan monet pulmat selviävät ahkeran tieteellisen – Star Trekin maailman omia lainalaisuuksia noudattavan – tutkimuksen avulla.

 

Toki matkan varrella törmätään myös vihamielisiin olentoihin, joiden kanssa joudutaan diplomatian sijaan turvautumaan vaiheisiin tai fotonitorpedoihin – mutta silloinkin vain itsepuolustuksen nimissä! Välillä taas kohdataan huomattavasti ihmistä kehittyneempiä elämänmuotoja, kuten vaikkapa mystinen Q.

 

Itselleni tämä on lapsuuteni tärkeimpiä sarjoja, joka on myös kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Parhaat scifi-ideat tempaavat mukaansa niin onnistuneesti, ettei toisinaan kuviin eksyvää halvan näköistä puvustusta ja lavastustakaan jaksa moittia – halutessaan nämä voi jopa nähdä kunnianosoituksena tieteisfiktion värikkäälle pulp-historialle!

 

Kapteeni Picardin sanoin:

 

“Let’s make sure that history never forgets the name… Enterprise.”

Mutant Epoch: The Crevice, osa 2

Viime sunnuntaina porukka oli hyvässä vireessä ja peli rullasi oikein mallikkaasti. Naurattaa vieläkin, kuinka helposti kesken kaiken töihin lähteneelle Jarille saatiin sijainen – joka kaiken lisäksi pelasi Jaria paremmin! Energiajuomaa ja hampurilaisia kului (ainakin meikäläisellä) ja noppaa pyöriteltiin kiitettävällä antaumuksella. Vaan nyt itse asiaan, eli takaisin vuoteen 2346 – tai jonnekin niille main – ja vaaroja kuhisevan rauniokaupungin pölyisille käytäville.

Vuohijalkaisen mutanttimme Goblinin (Jari) keihäs lentää ilman halki tervehtimään taaksemme hiippailleen skullock-lauman johtajaa. Myös oman hahmoni Jimmy-Bobin kaivama haulikko jyrähtää kaihoisasti lähettäessään yhden ihmissyöjistä autuaammille metsästysmaille. Karcost ja Desert Eagle ylireagoivat näyttävästi: raakalaisten sekaan lentää niin kranaattia kuin Eaglen asekädestä suhahtavaa rakettiakin. Kaikki kynnelle kykenevät heittäytyvät käytävälle räjähtävän tulimyrskyn tieltä viereisen huoneen hämärään suojaan – ja ojasta allikkoon!

Huoneen katonrajasta kimppuumme lepattelee pienen koiran kokoisia paholaislepakoita. Jimmy-Bob huitoo siivekkäitä riivaajia loitommas ensihätään sytyttämällään hätäsoihdulla. Goblin tiputtelee äänekkäästi kirkuvia pirulaisia käteensä ilmestyneellä energiamiekalla bioreplikantti X-88:n (Mika) halkoessa kiusanhenkiä viidakkoveitsellään.

Viimeisen lepakon lätsähtäessä lattialle vedämme syvään henkeä, ennen kuin tutkimme räjähdyksen jäljiltä yhä savuavan käytävän. Keräämme skullockien palaneilta ruumiilta talteen kaiken ehjän ja käyttökelpoisen. Lepakkojen ruumishuoneelta löytyy myös ehjä rannekello sekä lukittu ovi, jonka onnistumme murtamaan.

Huoneen lattialla lojuu siellä täällä luita. Seinän poikki kulkevasta isosta, ihmisen mentävästä ilmastointiputkesta puuttuu ritilä. Yhdestä huoneen hyllystä löytyy pistooli, jossa on täysinäinen lipas. Ilmastointiputkesta alkaa kuulua kolinaa. Peräännymme hätäisesti takaisin oviaukkoon.

Raahaamme hyllyjä ja muuta murtamamme oven telkeämiseen sopivaa rojua oviaukon viereen. Ilmastointiputken aukosta luikertelee esiin valtava, noin kolmimetrinen mato. Äänistä päätellen lisää on tulossa. Suljemme oven ja raahaamme lisää tavaraa varmistamaan että se myös pysyy kiinni.

Palaamme ihmettelemään elektronisella lukolla varustettua teräsovea. Ovessa lukee teksti ”STERILE FACILITY”. Ryhdymme hajottamaan oven viereistä seinää kaikilla mahdollisilla työkaluilla. Ahkeran ja pitkäjänteisen uurastuksen tuloksena saamme viimein aikaiseksi reiän, josta mahdumme läpi.

Käytävällä makaa tutkija-asuisia luurankoja. Asuihin on kirjailtu teksti ”Val Biotech Inc.”. Käännymme käytävän ensimmäisestä mutkasta oikealle ja löydämme oven, jonka edessä on paljon luurankoja, osa tunnistamattomaksi hajonneita. Ovesta löytyvien jälkien perusteella sitä on yritetty rikkoa.

Goblin onnistuu tiirikoimaan lukon. Oven takaa paljastuu jonkinlainen kontrollihuone täynnä pöytiin kiinni rakennettuja tietokoneita. Seinällä on myös valtava videomonitori. Löydämme seinästä virtakytkimen, jonka naksautamme päälle. Monitorit välähtävät ensin siniseksi, sitten niille ilmestyy Val Biotech Inc. -logo.

Jimmy-Bob-hahmoni esikuva on Bruce Spencen näyttelemä pilotti elokuvassa Asfalttisoturi (Mad Max 2, 1981). 

Tietokoneisiin erikoistunut hahmoni Jimmy-Bob istahtaa tuolille ja alkaa näpyttelemään. Päälle kytkemäämme varavirtaa näyttää riittävän melkein vuorokaudeksi.

Yhden turvakameran kuvassa kameran ohi välähtää jotain ihmistä isompaa. ”Sulkekaa ovi!” komentaa Jimmy-Bob ja muut tottelevat.

Viimeisin tietokoneen arkistoista löytyvä merkintä on syyskuulta 2196. Laitoksen sijainniksi on merkitty Las Angeles, Kalifornia. Täällä on ilmeisesti kehitelty bioaseita sotilaalliseen tarkoitukseen. Tiedostoista löytyy myös maininta projektista nimeltä ”Inhaler”. Suurin osa laitoksen käyttämästä sähköstä ohjataan kellaritason ruokintasiiloihin.

Jimmy-Bob yrittää ottaa yhteyttä verkkoihin huonolla menestyksellä. Langaton yhteys sataan muuhun tietokoneeseen kuitenkin löytyy – näistä ainoastaan yksi vaikuttaa olevan yhä toiminnassa. Isolle videoruudulle välähtää kuva pimeästä, vastaavanlaiselta kontrollihuoneelta vaikuttavasta tilasta. Autiolta vaikuttavan kontrollihuoneen ikkunasta näkyy tähtiä ja kuu. Liekö kyseessä jonkinlainen satelliitti tai observatorio.

Jimmy-Bobin penkoessa tietokonetta muut tutkivat huonetta. X-88 löytää metallisen laatikon, jonka sisältä löytyy lääkintätarpeita ja vastamyrkkyinjektioita. Lattialta löytyy myös kannettava tietokone – mutta ei siihen sopivaa akkua.

Karcost löytää pienen pistoolin, jossa on yksi luoti. Hän heittää pistoolin Goblinille, joka katsoo toista mutanttia kysyvästi?

”Ammu ittes”, Karcost kehottaa ja muu ryhmä remahtaa nauruun.

Goblin ei anna Karcostin tylyn huumorin lannistaa itseään vaan jatkaa huoneen tutkimista ja löytää naisandroidin rikkinäisen pään. Näyttää siltä kuin androidin päähän olisi ammuttu luoti ohimosta sisään.

Naamaansa peittävää likaista sänkeä raapiva Jimmy-Bob vilkaisee olkansa yli ja huikkaa: ”Hei Goblin, arvaa mitä sanotaan naisandroidille jota on ammuttu päähän? Ei mitään, se on sanottu sille jo kerran!”

Jimmy-Bobin verestävistä mulkosilmistä valuu kyyneleitä miehen hirnuessa hevosmaista nauruaan.

To be continued…

Mutant Epoch: The Crevice, osa 3