tiistai 21. kesäkuuta 2022

10 vuotta roolipelibloggailua!

Blogin maskotti kantaa vuosien painolastia harteillaan, kuten lukemattomia 0-levelin hahmokuolemia historian hämärään haalistuneissa retroklooneissa...


Aika rientää kun on lystiä! Tämän blogin ensimmäisestä postauksesta tuli tänään kuluneeksi tasan 10 vuotta. Tässäpä oiva sauma harrastaa itsetutkiskelua, kurkistaa menneeseen ja aavistella tulevaa.

Uhoa tässä blogissa on aina piisannut, lupauksia on lupailtu, harvemmin pidetty. Tässä suhteessa ei liene tarvetta muuttaa toimivaa konseptia.

"Elämä on se juttu, mikä tapahtuu sillä aikaa kun laadit suuria suunnitelmia", totesi John Lennon.

Olen tuumaillut roolipelien suhteen yhtä sun toista, aina seikkailuidiksistä omaan roolipeliteoriaan. Silti itse pelirintamalla on ollut kuolemanhiljaista, koska vapaa-ajalla olen usein valunut kuin vesi aina pienemmän vaivan suuntaan. Egoni on kirjoittanut shekkejä, joita kroppa ei ole kyennyt lunastamaan.

Heikoimpinakin vuosina on blogin seinälle ilmestynyt vähintään yksi postaus, festariraportti Ropeconista tai jotain selittelyä miksei mitään tapahdu. Roolipelit ovat välillä meinanneet unohtua tienposkeen, vaikkakin olen sitä mieltä, että kaikki kirjallisuus ja elokuvat ovat olemassa nimenomaan roolipelejä varten. Mutta hei, turha itkeä kuluttaja-asiamiehelle, tätä saa tällä rahalla!

En ole jostain syystä vieläkään kyennyt antamaan blogille armonlaukausta. Analytiikka tietää kertoa, että joku tänne yhä eksyy. Liekö kohtalon ivaa, että kävijöitä vaikuttaa olevan enemmän nyt kuin silloin aikoinaan. Lopettakaa!

Luoja yksin tietää ketä tästä on syyttäminen. Ehkä Stranger Things ja Critical Role ovat potkineet harrasteeseen uutta nostetta ja näyttäneet, että roolipelit soveltuvat muuhunkin kuin saatananpalvontaan.

Jos jokin asia tässä blogissa kaduttaa, niin se taannoinen Falling Skies -telkkusarjasta intoilu. Tekisi mieli poistaa koko juttu, mutta en tohdi väärentää historiaa niin radikaalisti. Jätin koko sarjan lopulta kesken. Olkoon se muistona ajasta ennen Expansea, Westworldia ja Raised by Wolvesia. Olin nuori ja epätoivoisesti scifin tarpeessa, helppohan se on nyt suoratoistopalvelusotien aikana naureskella.

Etuoikeuksistani käsin tahdon kiittää kaikkia tyyppejä, jotka ovat antaneet julkaista haastattelunsa tässä blogissa. Ja aivan erityiskiitos menee oman peliporukkani tyypeille, olen teille pelkästään velkaa kaikesta! Haleja ja pusuja, sellaisia kolmasti rokotettuja, steriilejä, maskeilla ja turvaväleillä, Nato-nahkatakki niskassa! Ja jos Jupa pidät sen megadungeon-seikkailun nyt juhannuksena niin lupaan tuoda Pepsi Maxia!

10-vuotias on edelleen lapsi, joten katsotaan mitä blogissa ehtiikään tapahtua vielä ennen murrosikää. Luvassa on ainakin yksi alkuperäistä Star Wars -roolipeliä koskeva juttu sekä festivaaliraportti Ropeconista 2019. Se festarihomma piti julkaista heti tapahtuman jälkeen kolme vuotta sitten, mutta ajattelin sulatella sitä pari päivää. Ja niinpä sitten tein. Vaan kuka tietää, ehkä leikittelen eri aikatasoilla hyppelyllä Quentin Tarantinon ja Christopher Nolanin tyyliin ja julkaisenkin sen vasta Ropecon 2022 -raportin jälkeen. Koska miksikäs ei?

Amerikkalaisen viihdeteollisuuden aivopestessä älypuhelimiinsa ja somejättien digitaaliseen informaatiokohinaan addiktoituneita kuluttaja-kansalaisia on perinteisillä pöytäroolipeleillä yhä oma erityislaatunsa ja paikkansa yhteisessä kosmoksessamme. Katseletko mieluummin toisten kertomaa tarinaa vai luotko itse omasi?

Mikäli jumalat ovat suopeita, tulee tästä kaikkien aikojen roolipelivuosi! Ja koska elämme vuotta 2022, löytyy Hikinörtin roolipeliblogi myös Instagramista! Ryhdyhän siis seuraajaksi ennen kuin kaveri ehtii!

perjantai 27. toukokuuta 2022

Jedioppilas: Musta vastustaja

Jedioppilas
Qui-Gon Jinn ei pääse menneisyyttä pakoon edes Cliff Nielsenin kansitaiteessa.

Musta vastustaja löytyi kierrätyskeskuksen scifi-hyllystä kahden euron juustohampurilaisen hinnalla. Disneyn mediaimperiumin ja suoratoistopalvelusotien digitaalisella aikakaudella kärvistelevänä tyyppinä kuvittelin jo kyllästyneeni koko touhuun. Takakansi sai kuitenkin kiinnostumittarin värähtelemään: "Qui-Gon Jinn ei saa rauhaa menneisyydeltään. Kuinka hän voi luoda siteen nuoreen Obi-Wan Kenobiin kun häntä vainoaa ensimmäisen jedioppilaansa Xanatoksen petos?"

Eihän tämä kuulostanut lainkaan hassummalta. Ei mainintaa gunganeista eikä mitään animaatiosarjoista revittyjä jämähahmoja. Olen käyttänyt rahojani huonomminkin.

Internet osasi kertoa, että kyseessä on toinen osa 18-osaista, vuosina 1999-2002 julkaistua Jedioppilas-nuortenromaanien sarjaa. Qui-Gon Jinnin ja Obi-Wan Kenobin tehtäviä kuvaavan kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen ensimmäisen elokuvallisen esiosan eli episodi ykkösen tapahtumia.

Mustan vastustajan tarina keskittyy kaivosyhtiöiden riistämälle lohduttomalle planeetalle, jota ollaan imemässä kuiviin arvomineraaleista. Työläisten olot ovat kurjat, ja jopa planeetan alkuperäisasukkaat haluavat vaihtaa maisemaa heti kun vain mahdollista. Ekokatastrofin laajuus on kuin suoraan cityvihreän pahimmista painajaisista, joiden ainoa lohtu on siinä, ettei kaivostyöläisillä ole puhettakaan sunnuntailisistä.

Jännitteet kasvavat kun kaksi ryhmää perustaa kaivososuuskunnan, mikä ei ole omiaan ilahduttamaan Ulkomaailman kaivosyhtiötä. Paikallishallinnon pyynnöstä jedineuvosto lähettää sankarimme paikalle toimimaan rauhanturvaajina.

Jedeillä on kuitenkin jo valmiiksi meneillään oma sisäinen taistelunsa. Qui-Gon on emotionaalisesti estynyt, traumahistoriansa vangitsema menneisyyttä märehtivä kävelevä tunnelukko. 12-vuotias Obi-Wan taas kaipaisi juuri sitä mitä sulkeutuneella Qui-Gonilla ei ole antaa, eli hyväksyntää ja luottamusta. Ennen kaikkea Kenobilta puuttuu vielä jediritari, joka ottaisi hänet padawanikseen. Kohta kolmetoista vuotta täyttäessään hän on liian vanha, joten edessä näyttää olevan soturin houkuttelevan uran sijaan maanviljelijän kohtalo. Liekö tarpeen edes mainita, että molemmat joutuvat kohtaamaan pahimmat pelkonsa...

Jude Watsonin teksti on napakkaa luettavaa ja juoni etenee sutjakkaasti. Koska Tähtien sodan maailma on elokuvista ja telkkarista tuttu, ei infodumppaukseen, maisemamaalailuun tai yksityiskohtien kuvailuun tuhlata sanoja. Kaikki tietävät miltä sankarimme näyttävät, miten valosapeli toimii, ja miten jedit mittailevat mahdollisten opetuslastensa midikloriaanitasoja. Näin ollen tarinan kertomiseen riittää 120 pokkarikokoista sivua isolla fontilla.

Tähtiensotamaisen tunnelman, eteenpäin kipittävän nopealiikkeisyyden ja riittävästi kehittyvän psykologisen jännitteen ansiosta kirja levitoi itsensä piirun verran korkeammalle tasolle kuin mikä tahansa planeettamme ekosysteemiä tuhoava lisensoitu markkinointitauhka, joka ympäröi meitä, läpäisee meidät ja sitoo kapitalistisen galaksimme yhteen.

Ja mikä parasta, toisin kuin elokuvan käsikirjoituksen kanssa, kirjan kuvittelussa vain oma mielikuvitus on rajana, eikä lukijan tarvitse tuskastua kökköihin tietokoneanimaatioihin ja sinisen tai vihreän kankaan saatikka LED-seinän edessä studiossa puisevasti näyteltyyn steriiliin estetiikkaan. Lukija voi pitää huolen, että kirjaversiossa on mukana Liam Neesonin paras versio itsestään, ja että nuorta Obi-Wania ei todellakaan esitä mikään pilalle hemmoteltu lapsi Hollywoodista.

Jälkimaku on hiukan tv-sarjamainen, sillä vaikka tämä keissi saakin tavallaan päätöksensä, jättää kirja silti nälkäiseksi jatkon suhteen. Ihan niin kuin se kahden euron juustohampurilainen! Olisin kovasti halunnut nähdä miten pahis nitis... saatetaan oikeuden eteen vastaamaan teoistaan!

Fear of missing out on sittenkin todellista myös yli 18-vuotiaille, mutta nyt ei enää pelotakaan, että juuri välistä jäänyt baarireissu olisi varmasti ollut se elämän merkityksellisin ilta. Ehei, nyt pelottaa, että jos jätän kirjasarjan muut osat lukematta, niin kadun sitä loppuelämäni. Olen levollisena siirtymässä tuonpuoleiseen lentävien autojen suhahdellessa ikkunan takana neonvalojen värjäämässä sateessa, kun yhtäkkiä nytkähdänkin kouristelemaan muistaessani, etten koskaan saanut tietää Xanatoksen kohtaloa, voi v*ttu, hoitajaaaarrrgghhh...

Vaikka Jedioppilas-sarjan julkaisusta on hujahtanut jo yli 20 vuotta, ei niiden lueskelu ole täysin ajasta irrallaan olevaa puuhaa edes meille 2020-luvun asukkaille. Tänään saa nimittäin ensi-iltansa Disneyn upouusi Obi-Wan Kenobi -tv-sarja. Ken tietää, ehkä näistä on siirtynyt jotain kivaa siihenkin...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Praedoria Ville Vuorelan vetämänä

Pelisuunnittelija ja kirjailija Ville "Burgeri" Vuorela Oh My Game -liikkeessä Vantaalla.

   
Mikäpä olisi parempi tapa tutustua peliin kuin tekijän itsensä vetämä seikkailu? En keksinyt sellaista äkkiseltään, joten kun Praedoriin oli tarjolla vapaita paikkoja, nappasin nopat mukaan ja sipsuttelin ulos marraskuisen iltapäivän kylmyyteen.

Astuessani Oh My Game -liikkeeseen en tiennyt pelistä sen kummemmin, mitä nyt olin lukenut Petri Hiltusen sarjakuvia ja hommannut pelikirjan hyllynkoristeeksi. Tiesin seikkailujen sijoittuvan synkkään fantasiamaailmaan, jossa praedoreiksi kutsutut aarteenetsijät penkovat kirottuja raunioita ja kuolevat väkivaltaisesti.

Kirotulla maalla, eli Praedor-seikkailun tiivistelmä


Pöydällä on kasa valmiita hahmopohjia. Valitsen vuoristobarbaarin, jonka nimeän Zorakiksi. Hahmon naamassa on arpi ja kädessä sotavasara. Pelinjohtaja Ville Vuorela käy ennen pelin alkua nopeasti läpi perussäännöt, mitä ominaisuuksia hahmoilla on ja miten noppia heitetään. Muut pelaajat vaikuttavat olevan konkareita. Perusasioiden käsittelyn jälkeen päästään itse seikkailuun.

Tunnetun maailman oikealla laidalla kököttävässä ankeassa linnoituksessa neljän hengen seikkailijaseurueellemme annetaan yksinkertainen tehtävä: hakekaa valtakunnan rajan takaa vanhan retkikunnan laivan hylystä lokikirja, tai jotain vastaavaa minkä avulla meidät rekrytoinut rajalinnoituksen komentaja pääsisi kuninkaan suosioon. Muut matkalta löytyvät aarteet saamme pitää. Jyrkässä feodaaliyhteiskunnassa uransa suvantovaiheessa kärvistelevä komentaja ei voi jäädä Linkediniin odottelemaan headhuntereiden yhteydenottoja. Tämä tarkoittaa myös, ettei meidän kannata palata tyhjin käsin.

"Praedorit toimivat yhdessä tai kuolevat yksin", toteaa Vuorela.

Siirrymme rajan yli kirotulle alueelle veneellä vastavirtaan jokea pitkin. Muinaisten velhojen loitsut riitelevät täällä keskenään, tuuli tappaa taikuudesta syntyneitä. Alueella löyhkää viidakkomainen kosteus ja jokea reunustavat villinä rehottavan kasvuston peittämät rauniot. Siellä täällä vilahtelee outoja olentoja, vedessä uivilla kaloilla on ihmismäisiä piirteitä. Lähestymme saarta, joka on kuin kuolleen kuninkaan kruunu. Laskeva aurinko maalaa maiseman verenpunaiseksi.

Rantaudumme muinaisen palatsin satamaan. Kiinnitettyämme veneen laituriin alkaa kuulua rouskuttavaa ääntä. Riuhtaisemme veneen ylös laiturille ja sen pohja on täynnä nyrhijöitä, ravun, hyönteisen ja limalörtsyjen näköisiä sekasikiöitä, joissa ei ole kahta samanlaista. Hakkaamme veneen pohjaa järsiviä olentoja heikolla menestyksellä: yksi hilpari katkeaa ja oma hahmoni Zorak onnistuu lyömään veneen pohjaan pienen reiän. Onneksi Artanten pappi Karamir hoksaa läiskytellä nyrhijöiden päälle raakaa pontikkaa, mikä saa ne luikkimaan takaisin veteen. Vene on toistaiseksi turvassa, hätäratkaisuna täytämme pohjan reiän katkenneella hilparin palalla.

Hämärän laskeutuessa laiturilla kasvavat kummalliset kukat aukeavat. Leiriydymme yöksi korkealle vanhan palatsin raunioiden sekaan. Yön laskeutuessa taivaalla loimuaa revontulimaisia valoja. Pimeys täyttyy olentojen äänistä ja huudoista. Kesken Zorakin vahtivuoron tulee hiljaista. Eläimet ja linnut tuntuvat kaikkoavan. Raskas, raahautuva ääni kaikuu palatsin seinistä jonkin valtavan lähestyessä. Punainen kajo heijastuu seinille. Herätän nukkuvat hahmot. Makaamme hiljaa odottaen.

Jotain ilmestyy keskelle pimeyttä, se raahaa itseään kolmella koukkuisella raajalla. Pakettiauton kokoinen olento näyttää haljenneen kahtia. Sekasikiö raahaa perässään sisälmyksiään. Sisälmysten liekeistä roiskuu palavia rasvatahroja. Kaikki elollinen on kaikonnut olennon tieltä. Sitä ympäröi epäkuolleiden pimeä aura. Annamme sen kulkea ohitsemme ja mennä menojaan. Loppuyö on uneton.

Satunnaisgeneroitua seikkailumiljöötä suoraan korttipakasta.




 
Uusi päivä on synkkä ja sateinen. Jatkamme raunioiden läpi pohjoiseen. Kierrämme valtavan vanhan areenan ympäri. Sen seinien kivistä kantautuu yhä huutoja ja ääniä areenan menneistä tapahtumista. Kulkemaamme tietä reunustavat patsaat, joiden päät lojuvat maassa. Päätämme yöpyä pienen kupolimaisen seinättömän rakennuksen suojassa.

Kesken yöunien heräämme siihen kun valtava käsi kurottaa kupolin sisään kouraisten papin sekä muutaman repun mukaansa. Erotamme hämärässä ison orankimaisen olennon, jonka päässä on monta silmää. Olento on nielaisemassa papin, joka ehtii juuri ennen nieluun katoamistaan heittää olennon suuhun öljyä ja sytyttää sen palamaan.

Örmyn suusta roihahtavat liekit valaisevat yötä ja kätensä rytäkässä polttava pappi lentää suusta ulos oksennuksen mukana. Olento ei tykkää hyvää vaan äityy riehumaan, väistelemme sen valtavien käsien iskuja ja hakkaamme sitä kaikella mahdollisella. Lopulta nöyryytetty vihollinen alkaa perääntyä huutaen taivaalle nyrkkiään heristäen. Jätti viskaa peräämme maasta löytämänsä patsaan pään. Ulvonta loittonee ja katoaa yöhön.

Emme nuku enää silmäystäkään. Uusi aamu valkenee ja päivä lämpenee helteiseksi, eikä kyseessä ole kuiva helle. Haarniskan sisällä hikoilevaa ritaria alkaa pyörryttää. Saavumme kallion reunalle. Näemme alhaalla kolmen laivan hylyt lepäämässä voimakkaan virran keskellä; nämä ovat ilmeisesti vanhan retkikunnan jäänteet, joita olemme etsineet.

Alas lähimmälle laivan hylylle on kallion reunalta noin 20 metriä. Alamme laskeutua köyttä pitkin alas. Kesken laskeutumisen valtava kolmepäinen lentoliskomainen olento ryhtyy ärhentelemään. Viritämme ylös kielekkeelle ansan: kanan raato syötiksi keskelle köyteen sidottua karhunrautaa. Menemme kivien taakse piiloon odottamaan.

Lentolisko kaartelee hylkyjen päällä reviiriään ylväästi varjellen, mutta lopulta kuumuudessa löyhkäävä kananraato herättää sen mielenkiinnon. Olento napsahtaa yhdestä käärmeenpäästään karhunrautaan kiinni ja yrittää turhaan riuhtoa itseään irti. Köysi pitää ja lepakko saa pian niskaansa lyhdyn ja on kirjaimellisesti liekeissä. Kärventynyt olento mötkähtää elottomana maahan. Tie on taas selvä.

Alhaalla laivan kannella on luiksi kaluttuja raatojen jäänteitä ja ötököitä. Hajonneen kajuutan hämärässä pitää hoviaan valtava rapumainen olento, jota yritämme härnätä ulos kannelle. Olento pelkää tulla ulos, ehkä se kuvittelee lentoliskon olevan yhä pelissä.

Samaan aikaan aiemmin kupolin luona nöyryyttämämme yöhön kadonnut orankimainen jätti löntystelee grillatun lentoliskon tuoksun houkuttelemana kielekkeen reunalle. Tutkiessaan haaskaa se huomaa kiinni sidotun köyden, joka johtaa reunan yli. Se alkaa kietoa köyttä sormensa ympärille itsekseen hihitellen, katkaisee patsaaseen sidotun solmun ja istahtaa mutustelemaan lentoliskon siipeä.

Ylös kalliolle vahtiin jäänyt ritari hyökkää piilostaan ja alkaa lämpöhalvauspäissään lyömään huteja. Jätti huitaisee tätä haaskalla, mutta saa pian iskun arkaan paikkaan köyttä pitkin takaisin ylös kiivenneeltä seikkailijalta ja putoaa alas kielekkeeltä naama edellä laivan kannelle. Hylky katkeaa melkein kahtia. Zorak onnistuu rytäkässä estämään myös Ranan tippumisen tarttumalla toisella kädellä kiinni tämän varustevyöstä.

Laskeudumme taas kielekkeeltä alas. En enää muista rapumaisen olennon kohtaloa, ehkä se häipyi jätin rysähdettyä kannen läpi. Löydämme laivan kajuutasta kaksi aarrearkkua, jotka sisältävät myös kapteenin henkilökohtaisen lokikirjan. Tehtävä suoritettu.

Miltä nyt tuntuu, eli leirinuotiolla Ville Vuorelan kanssa


Sessioraportin kirous on olla fanifiktiota siitä, mitä seikkailussa suunnilleen tapahtui. Nyt kun tiedämme mitä Henkan ja sinkku-Joannan välillä on tapahtunut, meitä kiinnostaa mitkä on fiilikset. Tätä Tempparien loppupääkki Sami Kuronen yrittää nyhtää kisaajista leirinuotiolla. Ja aivan kuten Kuronen, myös viisas pelinjohtaja tietää, että yhtä oleellista kuin se mitä tapahtui on se, miltä sen tapahtuminen tuntui.

Ylenpalttisen infodumppauksen ja pelihahmojen taustatarinoiden märehtimisen sijaan Ville Vuorelan Praedor-seikkailussa keskityttiin vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Vuorela ei tuhlannut aikaa figushakkiin tai grideihin, ei edes luolastojen piirtelyyn, lähes kaikki kuvailu käytiin suullisesti. Tapahtumapaikkojen, pelihahmojen asemoinnin ja tilanteiden hahmottamisessa piti olla molemmat korvat höröllä, sataprosenttisen läsnä. Rohkeampi voisi äityä puhumaan pelin maailmassa läsnäolon tunteesta, immersiosta tai flow-tilasta, mutta se jääköön akateemisten pelitutkijoiden huoleksi.

Vuorela oli pelinjohtajana kuvailuissaan selkeä ja sanavarastoltaan monipuolinen kuin kirjailija, mikä saattaa johtua siitä, että hän on kirjailija. Vuorelan esitelmiä todistaneet tietävät, että hän surffaa itseilmaisuvoimassaan ja verbaaliakrobatiassaan täysin omilla kuusikymmentämetrisillä aalloillaan. Mainituista taidoista ei varsinaisesti ole haittaa jos haluaa käyttää mahdollisimman vähän karttoja ja pohjapiirustuksia seikkailuissaan.

Vuorela ei niinkään pelinjohtanut Praedoria, hän oli itse Praedor. Seikkailu rullasi alusta loppuun sulavasti 60 freimiä sekunnissa ilman nykimistä tai lataustaukoja. Pelinjohtaja ja peli sulautuivat saumattomasti yhteen davidcronenbergmaiseksi ihmis-peli-hybridiksi, joka imaisi pelaajat välittömästi mukaansa matkalle tuntemattomaan. Tämmöistä se siis on kun pelinjohtaja tuntee pelin paremmin kuin omat taskunsa. Pystyykö tähän edes pleikka vitonen? No, ainakin pleikkaria on helpommin saatavilla.

Praedorin hahmolomake mahtuu yhdelle sivulle.



 

Kiittämätöntä narinaa väärin heitettävistä nopista


Ennen tätä peliä tuskin aavistinkaan kuinka ennakkoluuloinen ja urautunut olen noppien heittelyn suhteen. Mitä enemmän noppia, sen kivempaa. Kuusitahoisia viskoessa tavoittelen mieluummin kutosia kuin ykkösiä. Praedorissa kaikki on toisin, tarkoitus on heittää mahdollisimman pieniä numeroita, aina alle taitotasojen. Mitä vaikeampaa onnistuminen, sitä enemmän noppia heitellään, eli isot noppakasat voimauttamisen sijaan lisäävätkin ahdistusta.

Paitsi vahinkonoppien kanssa tavoitellaankin sitten mahdollisimman isoja numeroita. Aivot meinasivat nyrjähtää. Tajusin samalla, että myös vanhan RuneQuestin ja Call of Cthulhun prosenttilukujen alle heittelystä on aina jäänyt nihkeä jälkimaku. Aivan kuin korkeushyppääjä, joka yrittää hypätä riman alle.

Olisiko täysin nopaton systeemi Stalkerin tapaan sitten parempi? Se onkin jo kokonaan toinen keskustelu...

Fanipoikahetki ja yläfemmat Oh My Gamelle


Pelitilan tarjoaminen jos mikä on paikallisen pelikulttuurin tukemista, siitä lämmin kiitos Oh My Gamelle. Lisäksi liike lahjoitti pelaajille palkintonoppia.

Seikkailun päätteeksi rohkenin pyytää Ville Vuorelalta nimmarin sekä Praedoriin että Stalkeriin. Mainitsin, että juuri pelatun seikkailun hirviöt vaikuttivat olevan puzzle-vihollisia ja Vuorela allekirjoitti myös tämän näkemyksen. Hän kertoi Stalkerin pelauttamisen muuttaneen hänen tapaansa pelauttaa Praedoria.

Astuessani pelin jälkeen ulos marraskuisen illan pimeyteen tunsin olevani etuoikeutettu ja kiitollinen juuri kokemastani seikkailusta. Tämä on tismalleen se fiilis mitä roolipeleistä jahtaan, eikä sitä tunnu saavan mistään muualta.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Muistoja West End Gamesin Star Warsista

Kävin taannoin Roolipelaajien Suomi -Facebook-ryhmässä utelemassa pelaajien kokemuksia Star Wars -roolipelistä. Keskustelusäie lienee hiipumassa jonnekin bittiavaruuden syövereihin, joten jaan tässä kaiken, raakana ja sensuroimattomana. Olkaa hyvä!

Myös 30-vuotisjuhlapainoksen kansitaide pohjaa Tom Chantrellin elokuvajulisteeseen vuodelta 1977. 


Odottelin työkaveria Hesassa lounaalle niin kävin sitten roolipelikaupassa ja tämä tarttui räpylään. Alkuperäinen Star Wars -roolipeli vuodelta 1987 oli yksi ensimmäisiä pelejä mitä muksuna pääsin pelaamaan. Jo pelkästään kirjat on jumalaisia, omaan makuun hienompia kuin mikään näiden jälkeen tullut. Myyjiltä vielä aidot fiilistelyt päälle, pelimekaniikka oli kuulemma edellä aikaansa. Mitenkäs muilla, liittyykö peliin lämpimiä muistoja? Onko edelleen paras peli aiheesta vai onko joku toinen onnistunut korvaamaan tämän?

J. S. :

"Ainoa järjestelmä minkä osaan yhä ulkoa. Ja mitä käytän vieläkin. Niin Star Warsiin kuin erilaisiin omiin maailmoihin. Pientä hienosäätöä on toki tullut ajan myötä. Mutta todella vähän. Kuvamateriaali oli myös mainiota, ja pieksee myöhempien kirjojen piirretyn kuvituksen mennen tullen ja vielä siinä välissäkin. Iskee kuin Home-1 Endorin taistelussa. Nyt ja aina."


Vastasin:

"💪😎 No nyt on aitoa fanitusta ja systeemiuskollisuutta, pakko arvostaa sitoutumista! Hämmentävää miten näitä kirjoja silmäillessä näyttää käyvän tasan päinvastoin kuin samaa aihetta käsittelevissä videopeleissä, nämä kirjat sen kun kaunistuu vanhetessaan."


J. S. vastasi:

"Mitä sitä lähteä korjaamaan jotain mikä ei ole rikki. 🙂 2 edikan sääntökirjoissa alkoi kuvitus kyllä loppupuolella olemaan aika hirveää. Etenkin Rules of engagement kirjassa se oli lähinnä surkuhupaisaa."


J. H. :

"Tätä joskus sanottiin paremmaksi. Oma kokemus jäänyt valitettavan vähäiseksi molemmista. https://en.m.wikipedia.org/…/Star_Wars_Roleplaying_Game…"


Vastasin:

"Joo tätä taidettiin vuosia sitten pelata myös, peliä pyörittäneillä kavereilla oli tapana vaihtaa aina uusimpaan julkaisuun. Toki hankala vertailla niin pitkän ajan jälkeen systeemiin liittyviä yksityiskohtia, kun ei ole ollut aktiivikäytössä."


M. M. vastasi:

"Sagaa on tullut vedettyä. Oikein kiva systeemi, mutta koska systeemi pyörii samalla D20:llä kuin D&D 3.5, niin ongelmat ovat myös samanlaisia."


L. A. :

"Mun ensimmäinen roolipeli oli ruotsinkielinen käännös tästä, jonka broidi sai synttärilahjaksi ja joka sittemmin siirtyi minulle. Monella tavalla upea peli, ja lyömätön klassiseen Star Wars -fiilistelyyn.


Jos sitä lähtisin pelaamaan nyt, niin luulen että säännöistä löytyisi jonkun verran virtaviivaistettavaa, muistan hämärästi jotain sen suuntaista, että taistelun alettua…

1) heitetään initiative

2) kerrotaan mitä aikoo tehdä käänteisessä initiative-järjestyksessä

3) tehdään reaktiot oikeassa järjestyksessä

4) tehdään oikeat actionit oikeassa järjestyksessä ja verrataan niitä vaikeustasoihin/reaktioihin

Toisaalta sääntökirjassa oli myös osio, jossa neuvottiin miten PJ voi tehdä elokuvista tuttuja ääni-efektejä, joten aika mainio sekoitus kaikenlaista."


Vastasin:

"Myyjät varoittelivat että tällä systeemillä ja kirjan statseilla stormtroopereita kannattaa juosta karkuun."


T. K. :

"d20 systeemi ei todellakaan ollut parannut, WEGn systeemiin.. mutta kyllähän tuo aikanaan oli aikaansa edellä. Sääli vaan ettei sen kehittämistä jatkettu. Nyt on tullut ulos FFGn Starwars, joka on kaikin puolin parempi systeemi, mutta WEGn kirjat on hyviä lähdemateriaaleja."


N. M. :

"Kun evil planini onnistui piirulleen ja ensimmäinen Ropecon toi ORC:hen valtavan uusien jäsenien tulvan, vedin SWRPG:tä session ORC:n kerhoillassa oliko se 14:lle vai 15:lle pelaajalle. Aika hullua touhua, mutta pelisysteemin keveys auttoi kyllä kummasti.


Myös pienemmässä porukassa SW:tä tuli vedettyä aika pitkäänkin."


A. J. :

"Muistaakseni T. L. veti meille yhden session...."


T. L. vastasi:

"Varmaankin. Yllättävää muuten miten SW ei ropena silloin lentänyt."


A. J. vastasi:

"T. L. - ei lennä mulle vieläkään, jostain niin isosta teini-iän jutusta ei oikein koppia edes uskalla hakea 😨"


J. H. :

"Mandalorianin katsominen innoitti ja kaivoin taannoin nämä kirjat esiin. Seikkailuideaa alkoi pukata välittömästi niin että oli pakko kirjata ylös. Hyvän oloinen ja selkeä tuntuu olevan säännöiltään. Forcen olemuksesta hyvää tekstiä ja muutenkin mukavaa luettavaa."


V. L. :

"Kuinka monta Dark Side-pistettä Luke Skywalker sai käytettyään Voimaa tappamaan Kuolontähden verran vihollisia? Pelijärjestelmän mukaan olisi pitänyt tulla ainakin muutama."


M. R. vastasi:

"Luken mustapukuinen ja raskasmielinen olemus Jedin Paluussa sopii tähän sinänsä."


J. H. :

"Miulla on vaan tuo toka edikka ja paljohkosti lisäreitä. On tuota pelattukin, mutta kiva noita on pläräillä kyllä. En edes tiedä mikä kaikki muuttui edikoitten välillä?


Viihdyn Dark Empire lisärin kanssa. Koskaan ole tuossa settingissä pelannut, mutta jotennii se vaan on siisti."


R. M. :

"Muuten jees, mutta mun mielestä d20 saga editionin avaruustaistelu säännöt on paljon paremmat, tolla vanhalla systeemillä ne oli aika kanket ja hitaat käyttää. Vaikkei siinä sinänsä mitään, ite pelaan enimmäkseen rulemonsteria muutenkin. Mutta jos haluaa nopeatempoista star wars meininkiä niin se saga edition on tosi jees 🙂 Kaikki ei tykkää."


T. M. :

"Pelattiin joskus piiitkä kamppis tällä ja seuraavalla edikalla. Erittäin lämpimät muistot. Kävi jopa vähän niin, että tähän kampanjaan vertailun takia kaikki myöhemmät SW-yritykset on vähän lässähtäneet. Tässähän on loistomekaniikka, kunnes noppamäärät kasvaa isoiksi."


Vastasin:

"☝️😎 Tää on paha, huipulta on vaikea laskeutua kun saa täysosuman jo nuorena. Millainen kamppis kyseessä?"


T. M. vastasi:

"Pelattiin alkuperäinen trilogia läpi niin, että meidän tapahtumat nivoutui leffojen tapahtumiin. Mun hahmo esim lensi yhtä leffassa näkynyttä Yavinin taistelusta selvinnyttä y-hävittäjää. Toi tapahtumiin liittyminen ja niihin vaikuttaminen teki kampanjasta siistin, mun failed jedi ehti olla todella monessa mukana, tapella Vaderia vastaan, neuvoa Lukea jne. Ja meillä oli kuitenkin sit vielä oma metajuoni, joka kasvoi ja kehittyi. Mun hahmo tais olla ainut alkuperäinen hahmo trilogian loputtua."


L. K. :

"SW-systeemeistä tuttu ainoastaan se uusin, eli FFG:n versio, mutta huvittaisi kyllä kokeilla tätä ja WotCin laitostakin. Jos joku intoutuu vetämään peliä Pirkanmaalla tai vaikka Discordin välityksellä, niin hit me up. 🥳"


M. S. :

"Minulla on ollut teinivuosista lähtien Special Edition -versio tuosta pelistä hyllyssä kunniapaikalla. Paljon sitä tuli tavattua ja pelattua - ja vielä enemmän tuli tuunattua erilaisia avaruusaluksia ja variantteja (perusopuksessa oli aika rajattu valikoima). Muistan myös, että annoin jollekin hahmolleni nimeksi Spacerunner - pistääkseni molemmissa osissa nimeä askelta paremmaksi kuin Skywalker. 😃"


J. K. :

"Erinomainen pelinä, mekaniikat toimivat oikein hyvin. Aikuisempana lukiessa huomasi että työs maailman tyyli ja toteutus toimi oikein hyvin. Ainoa miinus tuli siitä että piti lukea sivu englanniksi ääneen joka seikkailussa…"


K. T. :

"Miulla on tää alkuperäisenä versiona.. Hieman kovakantisen kulmassa koiran hampahien jälkiä mutta muutoin hyvässä kunnossa kirja. Selkeä toimiva mekaniikka ja muutenkin homma on selkeä kirjoitustyyliltään, kuvitukseltaan ja taitoltaan. Oli aikoinaan parhautta ja yhä loistava önn se. Olkoon voima kanssanne ja voimamiekkani on pidempi kuin sun 😜"


S. S. :

"5 vuotta pelasimme hyvin intensiivisesti vakiporukalla 80-90 luvuilla. Välillä yritettiin CyberPunk 2020 ja muuta, mutta tähän palattiin. Myös vanhemmalla iällä on toiminut hyvin, mutta pelikerrat harvassa. Lisäisin kyllä ehdottomasti Rules Companionin mukaan, muuttaa toimivan systeemin täysin, mutta onneksi vielä paremmaksi ja SW-tunnelmaan sopivammaksi.


Kampanjaa tähän olen suunnitellut viimeiset 20 vuotta, vähän kesken vielä.

Tämä peli oli todellinen life-saver. Älä oleta, että liioittelen.


Tämä peli myös auttoi StarWars-tuotemerkin kuivan kauden yli Marvelin lopetettua sarjakuvien teon, ensimmäiset loistavat lisäosat SourceBook, ImperialSourceBook ja RebelSourceBook laajensivat maailmaa olennaisesti ja hallitummin kuin romaanit ja sarjakuvat. Lisäosien taso laski ajan myötä.


Avaruustaistelusysteemi on hyvin raakile, sitä auttamaanhan ilmestyi lautapeli konversio-ohjeineen. Me teimme oman version avaruustaistelusta hexaruudukolle. En ole vielä nähnyt konversio-ohjetta X-Wing Miniatures -lautapelille, jonka teknisistä ja tunnelmallisista ansioistaan huolimatta muutenkin pitää murtautua ulos rajallisesta pelikentästään ollakseen todella SW-henkinen (ja ansaitakseen paikkansa SW-RPG:n kaverina).


Todella hyvä matalan kynnyksen aloituspeli roolipelineitsyille, myös siksi, että useimmilla ihmisillä nykyisin on riittävän tarkka käsitys SW-maailmasta ja tunnelmasta jo ennestään."


J. P. :

"Eka roolipeli oli punaboksi-D&D, mutta lämpimimmät muistot on ehdottomasti RuneQuestista ja Gloranthasta."


V. L. :

"Ostin itse mielenkiinnosta kun FFG SW on lähinnä ei oota tai sjalpperien armoilla. Oon nyt 50 sivua lukenut sääntökirjaa ja pakko sanoa etten ole yhtä selkeä seikoista sääntökirjaa mies muistiin. Diggaan todella paljon lukemani perusteella."


J. H. :

"Eka vetämäni systeemi, kirjat on tallessa kaikki."


P. A. :

"Piirun vaille ennen Y2K pelattiin melkein viikottain. Ei se meno kyllä Star Warsia muistuttanut, vaan ehkä enemmän oltiin linnunradan liftarien hengessä, pyyhe kainalossa ja ilman suurempaa paniikkia. Kahelein kulkupelimme taisi olla galaksin nopein avaruusalus ”F.A.S Tashe LL”. Sen valtavan tehokkaat epätodellisuuskiihdyttimet kiidättivät alusta niin lujaa, kuin pilotti vain kykeni kuvittelemaan. Olisi kuitenkin parasta ettei pilotilla ole mieli mustana - voisi olla vaarallista koko alukselle.."


J. R. :

"FFG:n StaWa on kyllä ollut erinomainen vaikka WEG d6:stakin on kohtuullisen hyviä muistoja. D20 oli kamala, niin monella tapaa kamala. Yksi asia missä FFG > WEG on force user kampanjat."


K. K. :

"Tätä mie oon monta kertaa katellut, jos vaikka se Revised Edition löytyis jostain sopuhintaan. Toisaalta tän Anniversary Edition olis ihan semi helposti hankittavissa... En oo pelannut, enkä vetänyt (oon ollut ihan liian nuori, että olisin roolipelihommissa ollut tai edes syntynyt), mut mieli kyllä tekisi."


C. S. :

"Tämä sama repro löytyy iteltäkin. 🙂 Kovaa kamaa!"


M. S. :

"On vedetty yksi tai kaksi sessiota ysärillä. Se ei mennyt ihan putkeen, mutta systeemistä ja noista kirjoista taittoineen tykkäsin ihan hirveästi."


E. L. :

"Edelleen hyllyt täynnä kirjoja, kiitos osin Fantsun -75% loppuunmyynnin. Järjestelmä genreen hyvä, mutta ei täydellinen. Muokattuna ihana, kunhan pitää mokat kurissa ja muokkaa Voiman toimivaksi."


O. N. :

"Oliko tämä se d6-noppia aivan helvetisti käyttävä versio? Pelattiin yksi kampanja joskus about 20 vuotta sitten, ja mä kyllä tykkäsin."

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Mitä jos maailma ei tarvitse enää uusia roolipelejä?

Tämä lause on pyörinyt päässäni siitä asti kun joku Ropeconin kunniavieraista heitti sen ilmoille ja jatkoi: "Mitä jos kiinnostavampaa olisi vaikka uusi pelitapahtuma?"

Vuosi oli ehkä 2012, ehkä ei. Puhuja saattoi olla Frank Mentzer mutta saattoipa olla olemattakin. Sitä paitsi Mentzer oli Ropeconissa 2011. Niin tai näin, viesti jäi elämään.

Ja osui naulan kantaan.

Kun lapsena innostuin roolipelaamisesta ei kukaan tuntunut erityisesti odottavan mitään uusia pelejä, pelasimme sitä mitä oli saatavilla. Uusia sitten vain ilmestyi kuvioihin milloin mistäkin. Emme odottaneet tulevaa, nautimme siitä seikkailusta mikä kulloinkin oli meneillään. Jokainen peli oli paras peli. Ei ollut varaa ostaa jatkuvasti uusia, joten samat pelikirjat pyörivät käsissä vuodesta toiseen, kannet kuluivat puhki ja sivut irtoilivat.

30 vuotta myöhemmin kun peliporukkamme tyypeillä on mahdollisuus hankkia kaikki himoitsemansa pelit ei kukaan vaikuta erityisen tyytyväiseltä. Peleistä etsitään vikoja ja yhtäkkiä kaikki ovat narisevan neuroottisia mutta vähemmän hauskoja ja vielä vähemmän menestyneitä woodyalleneita. Mikään käsillä oleva ei riitä, jotain parempaa on varmasti tulossa seuraavan kulman takaa. Odotukseen liittyvä mehustelu täyttää keskustelufoorumit, intoillaan ja spekuloidaan. Sitten kun...

Sitten kun se messiaspeli saapuu sitä hypistellään ja sen tuotantoarvoja kehutaan. Siitä kirjoitetaan blogeihin arvosteluja mieluiten vielä ilman yhtään pelattua peliä. Sitten se jätetään hyllyyn pölyttymään ja odotetaan taas seuraavaa. Kuin jokavuotinen joulukuusi minkä koristeluja ihastellaan, mutta mielen perukoilla odotellaan jo loppiaista ettei tarvitse enää imuroida jalkapohjiin pisteleviä havunneulasia.

Vuoden päästä pelintekijät ihmettelevät pelaako sitä kukaan kun siitä ei puhuta missään.

Spektaakkelin yhteiskunta on luolan seinälle heijastuva varjo, Matriisi. Mitä jos kertoisin, että nukkujan on mahdollista herätä? Sinä et ole yksin, ihan niin kuin Michael Jackson hellästi laulaa. Unohda hetkeksi pillerit (paitsi jos ne ovat lääkärin määräämiä) ja tartu käteeni niin lennetään yhdessä avaruustanssiin! Öisen tähtitaivaan pilvien korkeudelta näemme kuinka kaukaisen talon hämärässä kellarissa kelmeän valon hehkussa eläkeikäiset herrat pelaavat edelleen Dungeons & Dragonsin ensimmäistä laitosta vuodelta 1974. Heillä ei välttämättä ole hauskaa, mutta ainakaan he eivät odota mitään muuta.

Jos Jeesus tulisi nyt takaisin ja kahdentuhannen vuoden odotus viimein palkittaisiin, olisimme vuoden somehaippauksen jälkeen lähtöruudussa. Haluaisimme taas jotain uutta saapuvaksi, jotain vähemmän ehdotonta mikä ei saarnaisi niin kovasti anteeksiannosta ja muusta hengellisestä hömpästä. Sen uuden, miellyttävämmän jutun voisi vaikka joukkorahoittaa ja sitä odotellessa saataisiin kiva pöhinä päälle.

Aikuisuuden vitsi on siinä kun tajuaa, että kaiken elämässä tarvittavan oppii jo lapsuudessa: ei saa lyödä naamaan ja se on ite joka toista haukkuu. Täydellistä peliä ei ole tulossa, täydellinen peli on se mitä pelaat juuri nyt. 

Huonokin uusi pelitapahtuma on tarpeellisempi kuin superhyvä uusi roolipeli.