Scifin historiaa Yle Teemalla

Neliosaisessa dokumenttisarjassa moni scifi-piireissä tunnettu näyttelijä saa äänensä kuuluviin.

 
Yle Teema esitti eilen tiistaina ensimmäisen jakson BBC:n neliosaisesta Scifin historia -sarjasta. Alkuperäinen nimi The Real History of the Science Fiction on mahtaileva ja katteeton – ensimmäisen jakson perusteella sarja on sirpaleinen pintaraapaisu, jossa on vähän kaikkea, muttei mitään kunnolla.

Jaksot on teemoitettu neljään osaan: avaruuteen, muukalaisten hyökkäykseen, robotteihin ja aikaan.

Avaruutta käsittelevä ensimmäinen jakso on hienoinen pettymys: sekaan on leikattu paljon näyttelijöiden tyhjänpäiväistä "Uuu, vau, mieletöntä" -hehkutusta ja selkään taputtelua – syvällisempi analyysi loistaa poissaolollaan. Lisäksi temaattisesti notkahdetaan välillä toisten jaksojen reviirille – vai miten muuten pitäisi selittää Alien-elokuvan hirviödesignin hehkutus? Mutta ehkä tämä on avausjakson taakka.

Tyylillisesti mennään perusformaatilla, ruudulle läiskitään paljon erilaisten tekijöiden puhuvia päitä, kuten näyttelijöitä (Zoe Zaldana, Nichelle Nichols) ja kirjailijoita (Neil Gaiman, Ursula K. Le Guin) sekä kaikenlaista scifinörteille tuttua porukkaa. Satunnaiskatselijoita karkoittavaa kurttuotsaisuutta on haluttu välttää, joten viihteellisyyden nimissä yksi tyyppi heittää aina yhden lauseen ja sitten isketään seuraavaa peliin. Kokonaisuus jää väistämättä pinnalliseksi.

Sarjan pääpaino on Avaruusseikkailu: 2001:n (1968) jälkeisissä amerikkalaisissa elokuvissa. Kirjallisuuden suhteen todetaan, että Jules Vernen Maasta Kuuhun (1865) on ensimmäinen scifikirja ja sen pohjalta tehtiin leffa vuonna 1902. Sitten hypätäänkin surutta vuoden 1966 Star Trek -tv-sarjaan. Välillä muistetaan hehkuttaa Herbertin Dyynin tarkkaan mietittyä maailmaa ja Asimovin Säätiö-sarjaa.

Tv-sarjojen osalta suitsutusta saa myös yhden kauden jälkeen lopetettu Firefly. Leffapuolella hämmästyttää, että Dark Star (1974) mainitaan vasta Alienin (1979) jälkeen, eikä näiden välisestä yhteydestä mainita mitään, vaikka mielestäni on aina ollut ilmiselvää, että merkittävä osa Alienin avaruuden rekkamiehet -lookista on velkaa Dark Starille.

Tyhjänjauhamisen välistä löytyy joitakin helmiä. Ainakin itselleni oli uutta, että George Lucas oli tilittänyt ahdistuneena Richard Dreyfussille halunneensa tehdä aikuisten elokuvan, mutta tehneensä silti lastenelokuvan. Tätä myös taustoitetaan antamalla ymmärtää, että Lucas pohti pitkään sitä, tekisikö elokuvastaan lapsuutensa Flash Gordonin pulp-seikkailua vai Asimovin Säätiö-sarjan tyyppistä aikuisempaa scifiä.

En myöskään tiennyt, että Star Warsin tekovaiheessa osa näyttelijöistä oli naureskellut ja jopa hävennyt nuoren ohjaajan eriskummallista tuotantoa, sen lavastusta ja rekvisiittaa, outoja nimiä ja kökön kuuloista dialogia.

Kulttuurihistoriallisesti sarjan mielenkiintoisinta antia on originaalin Star Trekin merkitys. Jaksossa nostetaan esille esimerkiksi valkoisen kapteeni Kirkin ja mustan viestintäupseeri Uhuran suudelma, joka oli iso juttu 1960-luvun kansalaisoikeustaisteluiden repimässä Yhdysvalloissa.

Eipä sillä, että nykypäivänä olisi paljon varaa naureskella, yrittäkääpä laskea kuinka paljon esimerkiksi valkoisen naisen ja mustan miehen välisiä suhteita löytyy vaikkapa Hollywoodin mainstream-leffoista. Eikä tainnut Deep Space Ninen kapteeni Benjamin Siskokaan päästä kuohuttamaan amerikkalaisen yleisön mielenrauhaa yhtä uskaliain elkein vaikka elettiin jo 1990-lukua – vuosikymmentä, joka muistetaan esimerkiksi Rodney Kingin pahoinpitelystä.

Suuri osa Nasan työntekijöistä varttui katsoen Star Trekiä. Tältä pohjalta ei liene yllättävää, että myöhemmin juuri Uhuraa näytellyttä Nichelle Nicholsia pyydettiin Nasalle töihin; hänen piti rekrytoida astronauteiksi ensimmäinen afroamerikkalainen ja nainen.

Ensimmäinen jakso on katsottavissa Ylen Areenassa vielä vajaan viikon verran ja löytyy täältä.