torstai 2. lokakuuta 2014

Cthulhu kutsuu lapsia hulluuteen vuonna 1990

Ylen Elävästä arkistosta löytyy mielenkiintoinen roolipelaamista käsittelevä ohjelma, jossa pöytäroolipeleistä innostuneet lapset pelaavat Call of Cthulhua. Cthulhu kutsuu lapsukaisia hulluuteen TÄÄLLÄ.

Kyseessä on mainio nostalgiatrippi, joka herätti kaikenlaisia peliaiheisia muistoja, vaikken itse vielä tuolloin pelannutkaan Call of Cthulhua. Ohjelman editointi sai myös pohtimaan toimittajien tarkoitusperiä.

Taustamusiikilla on maalailtu pahaenteistä tunnelmaa ja haastattelupätkien väliin on leikattu hirviönaamareissa hilluvia tyyppejä. Toimittajien kysymykset loistavat poissaolollaan. Jäljelle jää tohkeissaan Lovecraftin luomista kauhuista selittäviä lapsia, joilla hyvä tarina menee nuoruuden innolla aivan oikeutetusti faktojen edelle: "Se kuoli silloin 1937 ja se kaiketi tuli hulluksi itsekin sitten myöhemmin. Luultavammin sekosi omista jutuistaan kun ne oli niin todentuntuisia ja muita..."

Tavallaanhan ohjelmassa demonstroidaan hienosti, kuinka lapset sukeltavat yhdessä pelin viitoittamaan mielikuvitusmaailmaan. En silti voinut välttyä vaikutelmalta, että tässä ollaan taas kerran mukamas valistuksen nimissä pelottelemassa vanhempia "näihinkin juttuihin viattomat lapsenne saattavat flipata" -nönnönnööllä.

Tai sitten tämä tulkinta on täysin hakoteillä, eikä toimittajien asenne ole ollut lähelläkään "vanhemmat olkaa huolissanne jälkikasvusta" -tyyppistä pöllönsilmät ammollaan kauhistelua. Ehkä valituilla tyylikeinoilla haluttiinkin korostaa, kuinka terveellä tavalla roolipelit saavat lasten mielikuvituksen hyrräämään ja kuinka hauskasti "omista jutuistaan seonneen" kauhukirjailijan maailma herää peleissä henkiin.

On silti syytä muistaa, että Yhdysvaltojen 1980-luvun noitavainot roolipelejä kohtaan olivat vielä suhteellisen tuoreessa muistissa.

TV3 esitti legendaarisen Leikistä tulee totta -elokuvan (Mazes and Monsters, 1982) vuonna 1991. Muistan katsoneeni tuon ja tykänneeni kovasti; leffa sai meikäläisen innostumaan roolipeleistä vieläkin enemmän! Taisi käydä tsägä, ettei äitini sattunut näkemään kyseistä elokuvaa, olisi muuten saattanut jäädä ensimmäinen ikioma roolipeli (joka muuten oli Ankh) saamatta...

Olen kuullut muutamilta kavereilta, kuinka näiden vanhemmat olivat huolissaan roolipelien vaikutuksesta. Erään äitimuori oli huolissaan poikansa Vampire-peleistä ja pelkäsi mokoman liittyvän jotenkin saatananpalvontaan. Toisen äiti ei tyytynyt pelkästään olemaan huolissaan vaan heitteli säännöllisen epäsäännöllisesti jälkikasvunsa roolipelikirjallisuutta roskiin.

Nykyaikana naurattaa ajatuskin pöytäroolipeleistä sekoittamassa lasten päätä. Muksut pelailevat silmät kiiluen fotorealismia lähestyviä videopelejä, joissa yhteen tuntiin mahtuu enemmän kauhua ja väkivaltaa kuin kokonaiseen roolipelikampanjaan. Vanhemmat ovat itsekin video- ja populaarikulttuurin marinoimia X- ja Y-sukupolvien edustajia, jotka luultavammin liittyvät lapsensa peliseuraksi kuin kieltävät pelaamasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti